Oui, c’est Paris!!!

Vähän ristiriitaisin tuntein sitä Pariisiin saapui, koska tiesi kaupungin olevan viimeinen pysäkki ennen kotiinpaluuta. Ilma oli kivan keväinen eli selkeästi plussan puolella mentiin ja ruohokin oli jo vihreää. Olimme kuulleet, että pariisilaiset eivät ole mitenkään mukavimmasta päästä ja eivät mielellään puhu englantia, joten pienellä varauksella alussa mentiin.

Kupla kuitenkin puhkesi nopeaa, koska olimme vuokranneet keskustasta airbnb:n kautta asunnon ja asunnon isäntä oli meitä siellä vastassa. Hän, José, tervehti meitä oikein iloisesti ja oli jopa hommannut kahvit ja teet valmiiksi, puhelimeen internetillisen sim-kortin, pyöränvuokrauskortit sekä kartat. Hän näytteli kartasta paikkoja missä kannattaa käydä, kertoi parhaimmat leipomot (voih, se siitä hiilarittomasta dietistä) ja tarjoutui jopa oppaaksi niin halutessamme. Kämppä oli oikein kiva kaksio ja hintakin oli vain 200e/vko!

Ajattelimme alkaa orientoitumaan jo Suomea varten ja ottaa Pariisin ihan rennosti. Täytyy kyllä myöntää, että edellinen 30 tunnin lento verotti myös aika lailla. Kävimme katsastamassa Notre Damen goottikappelin ja kapusimme myös 400 porrasta ylös katolla katselemaan kaupunkia sekä gargoyleja. Louvre oli mieletön kokemus ja sitä kierrellessä menikin koko päivä. Myös riemukaari, Eiffel-torni ja Sait Elysee tuli käppäiltyä katsomassa. Yksi päivä piti tietty pyhittää shoppailulle ja kävimme myös katsomassa Moulin Rouge -näytöksen, joka oli kyllä hinta-laatu -suhteeltaan aika pielen mitoitettu. Paikka oli ahdettu täyteen, osa porukasta istui selin lavaan päin ja meidänkin istumapaikasta blokkautui osa lavasta kokonaan näkymättömiin.

Itse yritin käyttää ranskaa niin paljon kuin mahdollista ja välillä kyllä sain erittäin huvittuneita katseita osakseni, mutta näyttivät kuitenkin ymmärtävän mitä tarkoitin. Osa ei puhunut englantia juuri ollenkaan ja lähinnä näissä tilanteissa osa meni vähän kuin lukkoon ja mieluiten liukenivat paikalta. Osan kanssa taas tässä vaiheessa mentiin elekielilinjalle ja saatiin viesti perille sitäkin kautta.

Pariisin arkkitehtuuri on upeaa ja kaduilla kävellessä näkee toinen toistaan hienompia asumuksia. Olisi ollut kiva nähdä kyseisiä asuntoja myös sisältäpäin. kahvilakulttuuri kukoistaa ja ihmiset kerääntyvät lukemaan lehtiä ja seurustelemaan espressokupin ääreen. Poskisuudelmiin näin suomalaisena en ihan heti lämmennyt, mutta kaipa siihenkin tottuisi.

Tässä sitä nyt istutaan koneessa kohti Oulua. Tai siis ensin kohti Riikaa, sitten Turkua ja sitten Oulua. Pitkä on taas matka ajallisesti, mutta hinnassa säästetään. Matka Riikasta Turun kautta Ouluun taittuu potkurikoneella… Aikamoinen tärinä ja hurina päällä.

Saas nähdä minkälainen shokki on laskeutua Oulun kentälle. Eipä siellä olekaan tullut viimeiseen kymmeneen vuoteen asuttua. Tässä sitten aletaan suunnittelemaan tulevaisuutta. 😉

Thaimaan tantereilla

Tämä on näköjään jo muodostunut perinteeksi, että lentokentällä kirjottelee loppublogia. Phuketin kenttä on pienehkö ja normaalin lentokenttämäinen kompleksi, jossa ei pääse eksymään. Biisit täällä ei pauku ollenkaan ja putiikkejakin on suhteellisen vähän. Vähän jännitti laukkujen painot, mutta parilla kilolla jäätiin kokonaispainon alle, eli 58 kg painavat yhteensä. Tässä on kyllä taas perinteiset keinot käytössä, eli raskaimmat vaatteet päälle, takit kantoon ja käsilaukku täyteen romua. Vielä kertaakaan ei tällä reissulla ole käsimatkatavaroita muistaakseni punnittu. Ja ihan hyvä niin, sillä noissa kyllä kilorajat ylittyisivät kevyesti, koska niissä on läppärit ja kindlet ja laturit jne.

Thaimaa oli oikein kiva kokemus! Tänne pitää ehdottomasti päästä uudelleen Bangkokiin ja sitten noille pienemmille saarille. Olihan tuo Phuketkin ihan kiva, mutta ehkä liian turistoitunut omaan makuun. Ihmiset ovat jälleen kerran olleen oikein mukavia ja kyllä sitä tässä reissatessa on käsitys vahvistunut siitä, että ihmiset kohtelevat sinua siten miten itse kohtelet heitä. Niin uskomattomia törppöjä välillä näkee, että oikeen hävettää koko turistikunnan puolesta. Tänäkin aamuna, kun kävimme läheisessä pienessä kaupassa eräs suomalainen nainen tuli kysymään myyjältä moneltako viereinen kauppa aukeaa. Myyjä ei ensin ymmärtänyt kysymystä, josta nainen hermostui ja alkoi huutamaan rallienglannilla myyjälle kysymystä uudelleen. Lopulta, kun myyjä tajusi ja vastasi, ettei hän tiedä aukioloaikoja, nainen haukkui myyjän suomeksi ja lähti ovet paukkuen paikalta. Uskomatonta.

Olimme aikaisemminkin kuulleet, että thaimaalaiset eivät saa näyttää tunteitaan tai menettää kasvojaan julkisesti. Tämä tuli huomattua esimerkiksi, kun ravintolassa yritimme tilata ruokaa ja tarjoilija ei ymmärtänyt mitä tarkoitimme. Siinä hän kysyi tilauksen uudelleen ja sitten vain hymyillen poistui paikalta. Puolen tunnin odottelun jälkeen kysyimme toiselta tarjoilijalta, että onkohan meille tulossa mitään, niin hän sanoi, ettei meidän tilausta ole edes otettu vastaan. Samoin myös, jos kysyi neuvoa vastaantulijalta tai jopa hotellin aulasta, niin he neuvoivat aina jotain, vaikka heillä ei olisi ollut harmainta haisuakaan koko asiasta. Yleisesti täällä kyllä puhutaan englantia paljon paremmin kuin Vietnamissa.

Kuningas ja muutoinkin kansallishenki on täällä korkealle arvostettua. Kuninkaan kuvia on joka puolella ja hänestä ei saa rangaistuksen uhalla puhua pahaa. Bangkokissa meille kerrottiin, että siellä soi julkisilla paikoilla joka päivä klo 6 ja 20 kansallislaulu, jolloin kaikkien pitää pystähtyä ja istuvien nousta seisomaan. Jopa turistien. Itsekin pääsimme kokemaan moisen, kun menimme elokuviin vähän ennen kahdeksaa illalla ja ennen elokuvaa valkokankaalle pärähti pyörimään kansallislaulun säestämänä video, jossa kuningas oli pääroolissa. Kävi mielessä, että täällä ei tulisi kyseeseenkään skandaalihakuiset juorut mitä esim. Ruotsin kuninkaasta on vastikään laitettu liikkeelle tai miten yleensäkin julkkiksista useimmissa maissa halutaan kaivaa lokaa esille. Enpä kyllä nähnyt yhtäkään thaimaalaista juorulehteäkään, vaikka enpä niitä kyllä etsinytkään.

Ja seuraavaksi siis Pariisi! Olen tässä parin edellisen päivän aikana kaivellut 17 vuoden takaisia ranskan kielen opintoja muistin syövereistä. Saas nährä miten käy! Ymmärtääkö mua kukaan. Ainakin aion sitkeästi yrittää 😉

*Video:thaimaa

Phi Phi ja Bond -saaret

Nyt, kun Phuketissa kerran ollaan, niin pitäähän sitä päästä vähän pyörähtämään läheisillä saarillakin mutka. Intoa tietty lisäsi se, että Phi Phillä on kuvattu Leonardo Di Caprion “The Beach” -leffa ja Bond saarella Roger Mooren tähdittämä “Kultainen ase”. Kummatkin leffat olen nähnyt vuosia sitten, mutta muistan kyllä elävästi kuinka hienoilta maisemilta paikat elokuvissa näyttivät. Oli jännä päästä ihan itse upottamaan varmaat samaan hiekkaan Leonardon kanssa ja kahlaamaan veteen, missä itse herra Moore on uittanut varpaitaan. Kummatkin reissut olivan kokopäivän retkiä.

Phi Phi -reissulla pörräilimme ympäriinsä pikaveneellä, jossa oli viisi moottoria. Ensin pysähdyimme Maya Bayn -poukamaan, jossa odotti aikamoinen näky: parikymmentä turistipaattia yritti luovia pienessä poukamassa itselleen tilaan ja ranta kuhisi turisteja. Tunnelma ei ihan ollut leffan kaltainen, mutta jos kuvitteli kaikki muut pois ja itsensä yksin istumaan valkoiselle rantahiekalle, niin paikka oli kuin paratiisi turkoosine vesineen ja palmuineen. Pitääkin katsoa leffa uudestaan ja bongailla tutuksi tulleita paikkoja.

Maya Baysta kävimme mutkan apinasaarella, josta siirryimme snorklailemaan saaren pohjoispuolelle. Vesi oli kirkasta ja kalat uiskentelivat korallien seassa. Seuraavaksi kiirehdittiinkin jo syömään, josta matka jatkui Khai Nok -saarelle, jossa pääsi makoilemaan rannalla ja uimaan sekä snorklailemaan lisää. Reissu oli kiva, vaikka upeat maisemat olikin pilattu liiallisella turismilla ja turistien jättämillä roskilla.

Bond-saari -reissu oli myöskin kokopäivän matka, joka alkoi apinatemppeliin tutustumisella. Toisin, kun Balilla nämä apinat eivät varastelleet ihmisiltä laseja päästä ja sandaaleja jalasta. Ainoastaan, jos kädessä tai kassissa oli ruokaa, ne kiipeilivät olalle ja kurkottelivat kasseihin. Temppelillä oli myös hirveästi kulkukoiria, jotka olivat ihan kamalassa kunnossa. Minen voinut lopulta enää katsella niitä raasuja, vaan poistuin autolle takaisin etuajassa.

Siitä matka jatkui Phang Nga Bayn kautta Koh Pan Yi -saarelle ja siitä Bond-saarelle. Bond saari oli Phi Phin tavoin täynnä turisteja, mutta emme antaneet sen häiritä. Siellä se kivi törrötti keskellä vettä ihan kuin Kultaisessa aseessakin ja oli kyllä aika nostalgiset fiilikset. Olen aina ollut Bond-elokuvien suurkuluttaja ja mieleen palautui muistot, kun isän kanssa ensimmäistä kertaa katsoin kyseisen leffan. Oli siistiä päästä näkemään nyt itse kyseinen kivimöhkäle! Rogerin jalanjäljiltä siirryimme melomaan Tum Talu -luolille, jossa näimme mahtavien maisemien lisäksi rannalla tepastelevia kaloja.

Bond-reissulta jäi oikeastaan paremmat fiilikset kuin Phi Phi -matkalta. Ehkä osittain johtuu kyllä matkanjärjestäjästäkin. On se vaan kuitenkin harmi, että tuollaiset uskomattoman hienot paikat pilataan liiallisella turismilla.