Bai Bai Bali

*Video:bali - indonesia

Oolrait! Taas kuukausi vierähti, ettei edes tajuta ehtinyt. Tässä sitä taas istutaan lentokentällä ja odotellaan aikavyöhykkeen vaihtumista. Torakat juoksee lattialla ja kauppojen suitsukkeet tunkeutuvat nokkaan. Edellisellä kerralla Sydneyn kentällä kuului joululauluja, täällä soi indonesialainen tilulilu-musiikki. Vähän saatiin tuossa äsken jännitystä elämään, kun check inniä tehdessä virkailija ei meinannut päästää meitä koneeseen, koska meillä ei ole viisumia Vietnamiin hankittuna. Selitimme, että olemme oikeutettuja visa on arrivalliin, mutta eivät meinanneet uskoa. Puolen tunnin väittelyn jälkeen virkailija soitti jonnekin ja lupa myönnettiin. Ja tässä sitä nyt taas istutaan: matkalla Kuala Lumpurin kautta Saigoniin!

Kuten tässä aikaisemminkin on jo tullut mainittua Indonesiaan tuli oli aluksi pienehkö shokki. Kumpikaan ei ole aikaisemmin Aasiassa matkannut, joten liikenne tuntui aluksi ihan mahdottomalta. Skoottereita vilisi edes takaisin ja yhden skootterin kyydissä oli usein koko perhe: kaksi lasta ja kaksi aikuista – kaikki ilman kypäriä tietty. Tinkimiskulttuuriin oli myös hankala päästä sisään, kun ei millään jaksaisi joka ikinen kerta alkaa hinnasta vääntämään, mutta maassa maan tavalla, niinhän se menee. Täällä käytetään lapsia paljon myyjinä ja he ovatkin opetelleet oikein surkeita ilmeitä ja kulkevat resuissa vaatteissa, että turistit heltyisivät. Poliisit pysäyttelivät ulkomaalaisten ajamia skoottereita ja heille piti antaa rahaa, että pääsi jatkamaan matkaa. Yleensä summa pyöri semmoisessa parissa eurossa, mutta kuulimme yhdeltä australialaiselta, että häneltä oli yritetty saada jopa 100 dollaria.

Balilla on paljon kulkukoiria ja kissoja, jotka levittävät vesikahua. Taudin leviämisen ehkäisemisseksi valtio maksaa lemmikkikoirien tarkastuksen rabieksen varalta kolmen kuukauden välein.

Balilaisen myyjän palkka on kuussa noin 60 euroa ja työaika 8-21 paikallisen pomon alaisuudessa. Australialaiset omistavat Balilla paljon putiikkeja, jolloin myyjän palkka on hiukka parempi, n. 100 euroa, ja työaika joko 8-16 tai 16-21. Ruoka ja bensa ovat halpaa:  aterian saa eurolla ja bensa maksaa 40 senttiä litra. Lehmän saa ostettua semmoisella 300 eurolla.

Indonesian kielessä on paljon samoja sanoja kuin suomen kielessäkin ja lausunta on samalainen, eli lausutaan kuten kirjoitetaan. Esimerkiksi optikkoliikkeen ovessa luki “lihat” eli nähdä, erään kahvilan nimi oli “Moka” eli mokkakahvi. Eräs tapaus kiinnitti huimion, kun pieni tyttö juoksi kadulla ja huusi “seksi, seksi, seksi”! Myöhemmin saimme selville, että se tarkoittaa “katsokaa”. Eräs muslimiperhe taas puhui ruokakaupassa jatkuvasti perseestä, joka tietty osui myös saman tien suomalaisen korvaan. Perse tarkoittaa prosenttia, joten puhuivat varmaan alennuksista. Nimissäkin löytyi yhtäläisyyksiä sillä esim. kuskimme Nyomanin veljen nimi oli “Ketut”. 🙂

Nyt päästääkin jo koneeseen, hiphei!

Kilppareita, biitsiä ja tulitanssia!

Kuuma, kostea ja hikinen päivä taas tiedossa. Kuski haki meidät aamulla Villalta ja lähdimme ajelemaan kohti kipikonnasaarta ja etelän rantoja. Matkalla pysähdyimme postittamassa joulupaketit Suomeen. Posti oli pieni avoseinäinen koppero, joka oli täynnä käytettyjä pahvilaatikoita ja kuplamuovia. Sisällä hääri kaksi paikallista hampaatonta miestä valmiina palvelemaan asiakkaita. Selitimme tankeroenglanilla, että haluamme kyseiset tavarat kolmeen eri pakettiin ja annoimme lapun mihin osoitteisiin ne tulisi lähettää. Elekielellä mentiin, sillä eivät he paljoa osanneet englannilla kommunikoida.

Postin seinällä oli erivärisin maalein maalattu kartta, joka näytti vähän vääristyneeltä. Suomi oli maalattu vaaleanpunaisella ja jos karttaan oli uskominen, sinne ei posti edes kulkenut. Toinen miehistä kääri tavarat kuplamuoviin ja paketoi ne vanhoihin pahvilaatikoihin toisen kirjoittaessa…hmmmm…kai ne oli pakettikortteja. Hinnaksi kolmen paketin lähettämiselle tuli 63 euroa ja pitihän heidän vetää välistä vielä erillinen “paketointihinta”. Ei mitään hajua saimmeko postin lähtemään lentopostina, kuten halusimme, vai menevätkö ne laivalla. Nähtäväksi jää. Touhusta jäi taas vaihteeksi tunne, että taas turistia vedätettiin.

Matka jatkui kaverin hotellille, josta noukimme hänet kyytiin ja siitä sitten Turtle Islandille. Vuokrasimme lasipohjaveneen, joka vei meidät saarelle katselemaan kilppareita ja muita elukoita. Vesi ei ollut kovinkaan syvää, joten veneen pohjasta näki selkeästi kaloja, meritähtiä ja koralleja. Saarella meillä oli opastettu kierros merikilpikonnien maailmaan. Oli siellä muitakin elukoita ja tietty normaaliin tapaan kaikkien kassa pääsi halutessa kuvaan.

Seuraavaksi kuski vei meidät Padang Padang -nimiselle suojaiselle hiekkarannalle, jossa ei paljon ihmisiä näkynyt. Tietty siellä oli ne pakolliset kauppiaat, mutta olemme jo oppineet, että jos heihin ei kiinnitä mitään huomiota, niin aika nopeaa he tajuavat ettei meitä kiinnosta. Jotakin ne aina kiroilevat paikallisella kielellä paikalta poistuessa, mutta mitäs siitä. Vesi oli lämmintä ja rannalla tulikin viihdyttyä useampi tunti.

Rannalta matka jatkui Uluwatun temppelille, jossa ehdimme pyörähtää pikaisesti ennen tulitanssin alkamista. Apinat olivat vallanneet tämänkin temppelin, täällä ne olivat vain paljon ovelampia kuin Ubudissa. Sen 15 minuuttisen aikana mitä siellä ehdimme pyöriä näimme apinoiden varastavan kahdet silmälasit, kolmet flip flopit (kyllä, jalasta), yhden lakin ja pari vesipulloa. Esineen varastettuaan ne odottelivat hetken ja katsoivat henkilöä, jolta olivat varastaneet, että antaako henkilö tänne vaihtokaupaksi ruokaa. Jos vaihtokauppoja ei tullut, apina piti esineen itsellään ja vei sen jonnekin ihmisen ulottumattomiin. Paikalliset oppaat ovat näköjään kuitenkin aika hakoja käsittelemään noita elukoita ja osaavat toimia nopeasti, jos näkevät apinan varastavan jotain.

Tulitanssia varten kokoonnuttiin amfiteatterimaiseen katsomoon. Ennen esitystä meille jaettiin paperit, joissa oli kerrottu esityksen tarina. Esityksessä ei ollut soittimia, vaan musiikki syntyi 50 miehen imitoidessa soittimia eri äänin. Tarinassa hyvä sekä paha taistelivat keskenään apinoiden muodossa ja tanssitytöt kertoivat tanssillaan tapahtumien etenemisestä. Aurinko laski taivaanrannan taa esityksen aikana tuoden shouhun oman efektinsä. Olipa ainakin erilainen teatterikokemus!

Elefanttiajelu ja äititemppeli

Lähdimme aamulla puoli kahdeksan aikaan ajelemaan itää kohti. Ensimmäinen pysähdys oli elefanttisafarin merkeissä. Halusin välttämättä päästä kokemaan miltä matkaaminen elefantin selässä tuntuu, vaikkei se halpaa lystiä ollutkaan: puolen tunnin ajelu maksoi kahdelta 100 euroa sisältäen lounaan. Paikalla oli seitsemän elefanttia, joilla jokaisella on oma hoitajansa. Hoitaja on ollut saman elefantin kanssa vuosia ja myös kouluttanut sen itse. Elefantti on kuulemma valmis koulutettavaksi viiden vuoden isässä ja koulutukseen menee aikaan noin seitsemän vuotta. Balilla ei ole elefantteja, joten suurin osa tulee kouluttajansa kanssa Sumatralta.

Nousimme fantin, Endron, selkään korokkeelta ja voi jessus, että se oli korkea! Endro töräytteli välillä kärsällään ja lähti tallustamaan eteenpäin. Kyyti huojui puolelta toiselle ja jouduin puristamaan tuolin kaiteesta, että pysyin kyydissä. Matkasimme metsäpolkua pitkin vuorta ylös, joka päässä pysähdyimme ruokkimaan Endron. Elefantit tekevät kuulemma töitä kuusi päivää viikossa ja levähtävät seitsemännen. Elefanttisafarin omistaja ruokkii elefantit ja maksaa hoitajille palkkaa sen mukaan, mitä heillä on asiakkaita. Fantit pestään päivittäin ja ne vaikuttivat oikein hyväkuntoisilta.

Kierroksen lopuksi saimme vielä kyydin vesialtaan läpi ja lopussa Endro nousi etujaloille korokkeen varaan sekä istui alas. Elefanttiajelun jälkeen saimme vielä paijata orankia. Aika siisti kokemus!

Matka jatkui ruokailun jälkeen Besakih-temppelille, jota myös äititemppeliksi kutsutaan. Tänään on täysikuu, joten temppeli oli täynnä hinduja ja erilaisia seremonioita. Temppeli on menettänyt suosiotaan turistien keskuudessa ja en kyllä ihmettele miksi. Vaikka itse temppeli olikin hieno nähtävyys, paikalliset kauppiaat ja kaiken maailman rahankerjääjät ovat pilanneet paikan. Sisäänpääsymaksu temppeliin oli vaivaiset pari euroa, mutta sitten piti palkata opas, josta yritettiin veloittaa ensin 50 euroa. Sanoimme, ettei meillä ole tuollaisia summia mukana ja lopulta hinnaksi muodostui 20 euroa, joka oli sekin ihan liikaa. Sitten piti vielä erikseen maksaa sarongin vuokrasta ja antaa tippiä oppaalle. Tämän lisäksi paikka oli täynnä kauppiaita, jotka yrittivät pakkomyydä mitä milloinkin. Rasittavaa.

Seuraavaksi matka jatkui Kertha Gosan -temppelille, joka oli ihanan pieni ja rauhallinen paikka. Sisäänpääsy oli euron verran ja sarongin sai ilmaiseksi lainaan. Temppeli oli oikein kaunis ja pääalttari oli rakennettu altaan keskelle. Siellä oli myös pieni museo, jossa pääsi tutustumaan paikan historiaan.

Kuskimme halusi näyttää meille synnyinkotinsa, joka oli matkan varrella ja piipahdimmekin siellä mutkan. Koti oli betoniaidan sisään rakennettu usean talon kompleksi, jossa oli oma iso temppeli keskellä kaikkea. Kuulemma hinduilla on aina temppeli kodissaan, joko iso tai pieni. Temppelin ympärillä olevissa mökeissä sitten asutaan ja elellään.

Taivas alko täytyttyä uhkaavasti tummista pilvistä, mutta päätimme vielä käydä katsastamassa veteen rakennetun temppelin Tanah Lotin. Paikalle päästyämme taivas repesi, joten vierailu jäi melko lyhyeksi. Nyt on kuitenkin temppeleitä nähty jokaiseen lähtöön, joten nyt voi keskittyä johonkin muuhun. Huomenna rannalle, jos sää vain sallii 🙂

Temppeleita ja apinoita

Edellisen päivän kauppakierros meni oikein hyvin: saimme hommattua puhelinliittymän ja uuden matkalaukun alennuksesta. Täälläkin on joulu käsillä, vaikka hindut eivät yleisesti joulua vietäkään. Kaupat ovat täynnä joulukrääsää ja joululaulut raikaavat. Kauppakeskusten ovella oli vartijat, jotka kävivät metallinpaljastimella kassit läpi, ennen kun päästivät keskukseen sisään. Ostoskeskuksissa ei onneksi tarvi tinkiä, on se vaan niin rasittavaa hommaa.

Kuski osoittautui niin mukavaksi veikoksi, että sovimme hänen kanssaan uudesta retkestä. Tänään lähdimmekin heti aamusta kiertelemään saarta. Ajelimme ensin hopeatehtaalle, jossa meille näytettiin miten täällä valmistetaan hopeakoruja käsityönä. Ihastuin balilaisiin korvakoruihin ja Jammeri osti ne minulle joululahjaksi. Sieltä jatkoimme matkaa taulu”tehtaalle”, jossa oli upeita maalauksia. Kyllä on käden taito balilaisilla hallussa. Seuraava kohde oli Pura Taman Ayn -temppeli.

Temppeleihin tulee pukea päälle hame, sarong, ja kangasvyö, jotka saa lainaan temppelin ulkopuolelta. Sitten oli vuorossa Tampaksiringin temppeli, josta jatkoimme matkaa Mt. Batur -tulivuorelle. Heti, kun tulivuorella astui ulos autosta oli kasa myyjiä kauppaamassa krääsäänsä. Vaikka kuinka yritti sanoa, ettei kiinnosta, niin he törkeästi ottivat kädestä kiinni ja tunkivat tavaraa käsiin. Sitten alkoivat väittämään, että sinä ostit jo tämän. Huoh. Verenpaine nousi, mutta onneksi maisemat olivat sen arvoiset.

Pikalounasbuffetin jälkeen ajelimme katselemaan riisipeltoja Ubundiin ja sen jälkeen pyhälle temppelille monkey forestiin. Vähän jännitti mennä apinoiden sekaan käppäilemaan, mutta oikein lupsakoita ne loppujen lopulta olivat. Yksi välikohtaus nähtiin, kun apina varasti nuorelta tytöltä sandaalin jalasta ja vei sen korkealle puuhun. Eipä sitä sieltä enää pois saanut, vaan sinne jäi.

Kävimme myös maistelemassa paikallisia kahveja. Saimme eteemme kymmenen pientä kuppia erimakuisia paikallisia kahveja ja olivahan ne hyviä! Joukossa oli hunaja-, vanilja-, inkivääri-, chilikahvia ja muita mitä en edes muista. Pääsimme myös kokeilemaan Kopi Luwak -kahvia, joka on tehty sivettikissan syömistä ja ulostamista kahvipavuista. Kokemus oli…mielenkiintoinen. Kahvi oli samalla sekä pehmeää että kitkerää ja vähän jauhomaista. Ei kuitenkaan niin hyvää, että siitä viitsisi maksaa maltaita.

Aurinko laski jo taivaanrannan taa, kun palasimme villalle. Sovimme uuden retken lauantaille ja sunnuntaille. Huominen meneekin altaalla töiden parissa 🙂

Skootteriviidakko

Aamulla tuli herättyä jo kahdeksan aikaan. Eipäs siinä, kun pinkona sängystä ylös ja verhot auki! Arska kurkisteli taivahalla ja auringonsäteet osuivat altaaseen oikein houkuttelevasti. Uikkarit päälle ja aamun tehouinti käyntiin. Siinä jonkin aikaa polskittiin, henkilökuntaa näkyi pyörivät ympärillä semmoiset seitsemän kappaletta ja vähän tuli fiilis, että huhhuhh missähän sitä oikeen ollaan.

Nälkä alkoi kurnia mahassa, joten piti heittää vaatteet niskaan ja lähteä villan portista ulos katselemaan mitä sen ulkopuolella on. Ja voi jösses! Ihan vieressä on vilkas kapea tie, jossa autot ja miljuunat skootterit puikkelehtivat vieretysten toisiaan väistellen. Kadun varrella oli putiikkeja, hylättyjä taloja ja lehmiä. Ei puhettakaan, että olisi päässyt tien yli, joten jatkoimme matkaa samalla puolen tietä etiäppäin ja toivoimme jonkin ruokamestan tulevan vastaan. Onneksi kohta tuli vastaan Cafe Moka, jossa näytti olevan länsimaalaisia turisteja. Sinne siis! Munakas, leipä, tuore mehu, hedelmäkulho ja kahvi tulivat maksamaan 4 euroa. Ei paha ja oli vielä hyvääkin. Piti kuitenkin pitää mielessä bali-belly mistä meitä varoiteltiin, ettei mitään kypsentämötöntä tai paikallisessa hanavedessä uitettua saanut syödä. Kahvilan vieressä oli kauppa, joten kävimme siellä vielä täyttämässä vesivarastot ja palasimme villalle ottamaan enemmän selvää Balista ja sen tavoista.

Balilla on neljä miljoonaa asukasta, mikä on paljon sen kokoon nähden. Asukkaista on hinduja yli 90% ja sen huomasi kadullakin kulkiessa pienten temppeleiden ja niille laitettujen uhrilahjojen kautta. Saarella näyttäisi olevan paljon tutustumisen arvoisia paikkoja, joten joku päivä pitää ottaa kuski alle ja lähteä saarta kiertelemään. Täällä on tapana palkata oma kuski/opas, joka kierrättää juuri niitä paikkoja, kun haluaa nähdä. Kahdeksan tunnin retki maksaa bensoineen kaikkineen 49 euroa, joten ihan on kohtuullinen hinta. Ja kaikesta voi aina sopia. Pyysimmekin villan henkilökuntaa suosittelemaan meille kuskia ja sovimme treffit seuraavaksi päiväksi ihan vain kierrättämään meitä läheisissä kaupoissa. Ja eikun taas uimaan!