Blowhole that didn’t blew

Vietimme Wellingtonissa väliyön ennen kuin jatkoimme matkaa lautalla eteläsaarelle. Lauttamatka kesti kolmisen tuntia ja saavuttuamme perille kello oli jo sen verran paljon, että päätimme yöpyä Pictonin pikkukaupungissa ja jatkaa matkaa aamulla kohti Golden Baytä ja Motuekaa.

Golden Bayssä olisimme halunneet käydä kiertelemässä Abel Tasmanin luonnonpuistossa sekä Torrent bayssä, mutta nämä toiveet eivät toteutuneet. Odottelimme kolme päivää, että kaatosade olisi loppunut ja olisimme päässeet patikoimaan, mutta siinä vaiheessa kun sääennuste lupasi vielä viikoksi sadetta päätimme luovuttaa ja lähteä etenemään etelää kohti. Tämän lisäksi olin onnistunut vielä saamaa mahataudin. Ehkä hanavesi ei olekaan etelässä enää meikäläisten bakteerisietokyvylle sopivaa? Pohjoisessa ei ollut mitään ongelmia tuon suhteen.

Blowholes - Uusi-SeelantiNeljän tunnin ajon jälkeen päädyimme Westport nimiseen paikkaan. Majapaikan löydyttyä suuntasimme turisti-infoon ja huomasimme, että ehdimme vielä käydä katsomassa lähellä olevan nähtävyyden Blowholen sekä pannukakkukivet.

Blowholen ”pärskähdys” tapahtuu aina vain tiettynä aikana nousuvettä. Infopisteissä ajat on laskettuna useiksi päiviksi etukäteen, jottei tarvitse itse arpoa oikeata aikaa. Olimme paikalla hyvissä ajoin ennen määrättyä hetkeä ja odottelimme kamerat kädessä muiden turistien kanssa. Vähän yli puoli kuusi pärskähdys tapahtui, mutta se ei ollut läheskään niin massiivinen kuin olimme kuvissa nähneet ja muiden kertomina kuulleet. Pärskähdystä odotellessa ilta olikin jo alkanut hämärtää, joten päätimme lähteä ajelemaan hotellille takasin. Pysähdyimme vielä pari kertaa tien varrella olevilla rannoilla ottamassa tyrskyistä kuvia ja ihmettelemässä jylhiä maisemia.

Kännykän nettiyhteys ei toiminut Westportissa lainkaan ja hotellistakin ostettavissa ollut yhteys toimi vain silloin kun sitä huvitti. Olemme selkeästi siirtyneet vieläkin syrjäisimmille seuduille.

Matka Uuteen-Seelantiin kahdessa päivässä

Katu - Auckland - Uusi-SeelantiHmmm… Lentolipussa lukee ”this flight arrives two days after it departs”, vaikka lento kestää vain kymmenen tuntia. Eli nähtävästi olemme perillä 18. päivä, koska lähdemme 16. päivä? Hieman meni aikaa järkeillessä lennon kestoa ja aikavyöhykkeiden eroja, mutta tosiaan menetimme aikaharppauksessa kokonaan 17. päivän.

Saavuimme Aucklandin lentokentälle varhain aamulla. Olimme tutustuneet Honolulun lentokentällä saksalaiseen reppumatkaajaan ja suunnistimme hänen kanssaan bussilla kohti Aucklandin keskustaa. Hotellihuoneemme ei ollut vielä valmis, joten jätimme tavaramme säilytykseen ja lähdimme kiertelemään lähikatuja. Ulkona oli n. 14 °C, taivas oli pilvinen ja lopulta alkoi myös sataa vettä. Ensivaikutelma Uudesta-Seelannista oli melko samanlainen kuin Suomestakin: sateinen ja kolea.

Maungawhau - Auckland - Uusi-SeelantiVietimme Aucklandissa viisi päivää kierrellen paikkoja suomalaisen ystävämme kanssa, joka oli kierrellyt Uutta-Seelantia jo 9 kk ja oli parin päivän päästä lähdössä maasta. Kävimme mm. Maungawhaun kraaterilla piknikillä, Sky Towerissa sekä erilaisilla ostoskaduilla. Auckland on Uuden-Seelannin suurin kaupunki 1 355 000 asukasmäärällään, koko maassa on asukkaita vain 4 miljoonaa. Maa on täynnä turisteja ja etenkin reppumatkailijoita, joten infopisteitä, kaduilla kulkevia oppaita sekä ilmaisia bussikuljetuksia löytyy joka nurkalta. Vaikka busseilla ja junalla pääsisikin kiertelemään sekä pohjois- että eteläsaarta päätimme vuokrata auton, jotta voimme kulkea omalla aikataulullamme minne haluamme. Meidät tuli autovuokraamoon hakemaan intialainen mies, joka saarnasi koko matkan raamatun ennustamasta maailmanlopusta ja kuinka se on lähellä, koska luonnonilmiöt ovat voimistuneet lähivuosina niin paljon. Vasemmanpuoleinen liikenne oli aiheuttanut pari unetonta yötä, mutta hyvin väärällä puolella ajamiseenkin näköjään tottui. Ja kuulemma täällä kiemuraisten vuoristoteiden ajaminen on kivempaa rallia, kuin tietokonepeleillä ajaminen on koskaan ollut.

Oli todella jännä tulla tänne. Ihan kuin olisi astunut peilikuvaan. Liikenne on väärällä puolella, ovet avautuvat ja lukkoja käännetään väärään suuntaan, vesi kiertää lavuaarissa väärin päin ja kuu on ihan hassusti.

Niin ja pitihän sitä ostaa opaskirja ”the Lord of the Rings location guidebook”. Jospa vaikka törmäisi hobitteihin matkalla. 🙂

Uuden-Seelannin takapajuisuus nettiasioissa

Ninety mile beach - Tasmaninmeri - Uusi-SeelantiAlku vaikutti oikein lupaavalta. Heti Aucklandin lentokentän passi- ja viisumitarkastuksista selvittyämme portilla oli vastassa kahden eri puhelinliittymäyrityksen edustajat. Hetken siinä juteltuamme selvisi kuitenkin, että parhaimmillaan puhelinliittymiin sai nettiä 2 GB kerrallaan, joka maksoi 50 NZD (+ SIM-kortti 20 NZD). Jaahasta. Eipäs tuo paljon ole, mutta ostimme paketin ja päätimme, että käytämme ahkerasti nettikahviloita sekä hotellien yhteyksiä. Päästyämme hotellille meille selvisi, että kaikki hotellit, kahvilat sun muut yhteyksiä tarjoavat paikat veloittavat yhteyksistä erikseen, kukin omalla hinnastollaan. Veloituksen lisäksi käyttö on rajoitettu esim. 20 MB kerrallaan tai vaihtoehtoisesti tuntiin. Eli jos tulee tunti täyteen ennen 20 MB kulutusta, niin yhteys katkeaa, ennen kuin koko määrää on käytetty. Hinnat ovat myös sikamaisen kalliita. Hotellit veloittavat kyseisestä määrästä keskimääkin 15-40 NZD ja kahvilat 10 NZD ylöspäin.

Ihmettelimme ääneen muuten niin kehittyneen maan jälkeen jääneitä nettiasioita ja meille kerrottiin, että verkkoasiat olivat alun perin valtion hallinnassa, kunnes ne yksityistettiin yhdelle palveluntarjoajalle (muistaakseni Telecomille).

Olemme olleet täällä kymmenen päivää ja meillä on kolmas tuollainen 2 GB/50 NZD -paketti menossa… Ensimmäisen pakettimme käytimme vahingossa parissa tunnissa kiitos automaattisten varmuuskopiointien ja tietoturvapäivitysten. Tästä syystä emme voi aina päivitellä kuvia ja videoita Uuden-Seelannin teksteihimme, vaan lisäilemme niitä sitten Australiassa tai jos täällä tarjoutuu siihen mahdollisuus. Toivottavasti Ozissa on nettiasiat ajan tasalla!

Hobittien asuinsijoilla

Tässä istun vänkärin penkillä ja kirjoittelen blogia. Olemme juuri ajamassa kohti New Plymouthin kraateria, nelisen tuntia ajoa siis edessä. Täällä on samat mittayksiköt käytössä kuin Suomessakin, joten matkojen hahmottaminen on helpompaa. Toisaalta täällä on tiet niin kiemuraisia, että vaikka kilometrimäärä onkin tarkasti tiedossa ei matka-aikaa voi arvioida. Uuden-Seelannin murteestakin alkaa jo saamaan selvää, vaikka USA:n jälkeen tuntuikin, että täällä puhe on pelkkää puuroa.

Kävimme eilen vierailemassa Shiressä ja uuden Hobitti-elokuvan kuvauspaikalla. Lord of the Ringsien kuvausten jälkeen Shire purettiin luonnolliseen tilaansa, mutta nyt se on rakennettu uudelleen Hobitti-elokuvan kuvauksia varten. Turisteja päästetään kuvauspaikalle vain vähän aikaa ennen kuvausten alkua ja kenellekään ei ole kerrottu milloin kuvaukset alkavat, ei edes työntekijöille. He kertoivat, että joku päivä heidän vain käsketään lopettaa työskentely sen kummempia varoittamatta. Hobbiton sijaitsee Matamatassa suurella lammasfarmilla. Paikka on yhtä maagisen näköinen luonnossa kun se on elokuvissakin. Ruoho on oikeasti todella vihreää ja maisemat ovat satumaisia. Turistien vierailulla alueelle on hyötynsäkin, me nimittäin tallailimme tarkasti merkittyjä reittejä, joihin syntyi herra Jacksonin haluamia polkuja.

Jokainen yksityiskohta oli suunniteltu pientä piirtoa myöten ja hobittien talot näyttivät todella kotoisilta. Opas kertoi, että pienetkin tekijät Tolkienin luomasta maailmasta on yritetty toteuttaa, koska alkuperäistä tekstiä on haluttu kunnioittaa. Tällöin myöskään Tolkienin fanit eivät pääse liiaksi kritisoimaan elokuvia. Esimerkiksi Bag Endiä kukkulalta katseleva tammi oli ostettu erikseen läheiseltä tilalta. Puu oli kuollut, mutta se näytti juuri oikealta, joten se pilkottiin ja kasattiin uudelleen rautapalkkien ja -lankojen sekä nippusiteiden avulla. Puun lehdet tilattiin Taiwanista ja ne liitettiin puuhun yksitellen.

Saimme myös kuulla hauskoja tarinoita todellisista faneista, joita oli ollut kierroksilla. Yksi nuori mies oli ostanut myymälästä 800 NZD LotR-sormuksen, jonka jälkeen oli matkustanut helikopterilla ”Mordorin” ylle ja pudottanut sormuksen kraateriin. Eräs pariskunta taas oli hallinnut haltiakielen niin hyvin, että mies oli tulkannut englantia puhumattomalle vaimolleen oppaan puheet haltiakielellä. Yleistä on kuulemma myös, että turistit saapuvat kierrokselle hobiteiksi pukeutuneina.

Hobbiton näytti olevan viimeistelyä vaille valmis, joten varmaan kuvaukset alkavat heti kesän tultua ja kukkien puhjettua näyttävimpään loistoonsa. Ihan mieletön kokemus tällaiselle keskinkertaisillekin Lord of the Rings faneille!

Aloha Oahu!

Meri - Luau - Oahu - HawaiiHonolulu ja Waikiki-ranta! Honolulu sijaitsee nimensä mukaisesti Oahu-saaren suojaisassa lahdessa. Honolulu osoittautui ihan erilaiseksi lomapaikaksi kuin Mauin Kihei. Kaupunki on täynnä japanilaisia turisteja, kalliita merkkivaateliikkeitä sekä kaikenmoista korkealle hinnoiteltua turistikrääsää.

Waikikin ranta on pitkä hiekkaranta, johon suurin osa turisteista kerääntyy ottamaan aurinkoa. Waikiki tarkoittaa suihkuavaa vettä, joka on osuva nimi, koska aallot lyövät rantaan pärskähtäen korkealle. Aaltojen korkeus vaihtelee paikoittain, joten surffarit kokoontuvat yleensä tiettyyn osaan rantaa ja uijat toiseen osaan. Merivesi oli lämmintä, muttei yltänyt kuitenkaan Miamin lukemiin.

Jos Hawaijille asti on tullut niin, pakkohan yhdet hawaijilaiset kekkerit on kokea! Osallistuimme yksityisellä rannalla järjestettyihin Luau-bilesiin, jossa tarjolla oli hawaijilaisen ruoan lisäksi erilaisia tanssiesityksiä, tulen kanssa temppuilijoita sekä paikallista laulua. Ruoka koostui maan alla haudutetusta possusta, salaateista, kanasta ja naudanlihasta sekä poi-kastikkeesta. Jälkiruoaksi oli tarjolla erilaisia hawaijilaisia kakkuja ja Mai Tait virtasivat sekä alkoholillisina että alkoholittomina versiona. Esiintyjät olivat todella taitavia ja suurin osa heistä oli alkuperäisväestöä tatuointeineen ja pitkine mustine hiuksineen. Laulut laulettiin hawaijiksi ja opetettiin sitä meillekin pari sanaa.

Kävimme myös pyörähtämässä Honolulun eläintarhassa ja katsomassa mimmoinen paikka on kyseessä. Eri eläinlajeja oli kohtalaisen paljon suuresta pieneen ja olosuhteetkin näyttivät olevan kunnossa, vaikka aina se vähän kirpaiseekin nähdä eläimet häkeissä. Tarhassa oli myös puutarha-alueita, joissa pääsi tutustumaan erilaisiin puihin ja kasveihin.

Honolulustakin olisi löytynyt enemmän hiljaisuutta ja luonnon kauneutta, jos olisi lähtenyt saarta kiertelemään. Pearl Harbor oli kokemuksena silmät aukaiseva, eli jos joskus Honoluluun eksyy, kannattaa siellä käydä kierroksella.

Mahalo!