Thaimaan tantereilla

Tämä on näköjään jo muodostunut perinteeksi, että lentokentällä kirjottelee loppublogia. Phuketin kenttä on pienehkö ja normaalin lentokenttämäinen kompleksi, jossa ei pääse eksymään. Biisit täällä ei pauku ollenkaan ja putiikkejakin on suhteellisen vähän. Vähän jännitti laukkujen painot, mutta parilla kilolla jäätiin kokonaispainon alle, eli 58 kg painavat yhteensä. Tässä on kyllä taas perinteiset keinot käytössä, eli raskaimmat vaatteet päälle, takit kantoon ja käsilaukku täyteen romua. Vielä kertaakaan ei tällä reissulla ole käsimatkatavaroita muistaakseni punnittu. Ja ihan hyvä niin, sillä noissa kyllä kilorajat ylittyisivät kevyesti, koska niissä on läppärit ja kindlet ja laturit jne.

Thaimaa oli oikein kiva kokemus! Tänne pitää ehdottomasti päästä uudelleen Bangkokiin ja sitten noille pienemmille saarille. Olihan tuo Phuketkin ihan kiva, mutta ehkä liian turistoitunut omaan makuun. Ihmiset ovat jälleen kerran olleen oikein mukavia ja kyllä sitä tässä reissatessa on käsitys vahvistunut siitä, että ihmiset kohtelevat sinua siten miten itse kohtelet heitä. Niin uskomattomia törppöjä välillä näkee, että oikeen hävettää koko turistikunnan puolesta. Tänäkin aamuna, kun kävimme läheisessä pienessä kaupassa eräs suomalainen nainen tuli kysymään myyjältä moneltako viereinen kauppa aukeaa. Myyjä ei ensin ymmärtänyt kysymystä, josta nainen hermostui ja alkoi huutamaan rallienglannilla myyjälle kysymystä uudelleen. Lopulta, kun myyjä tajusi ja vastasi, ettei hän tiedä aukioloaikoja, nainen haukkui myyjän suomeksi ja lähti ovet paukkuen paikalta. Uskomatonta.

Olimme aikaisemminkin kuulleet, että thaimaalaiset eivät saa näyttää tunteitaan tai menettää kasvojaan julkisesti. Tämä tuli huomattua esimerkiksi, kun ravintolassa yritimme tilata ruokaa ja tarjoilija ei ymmärtänyt mitä tarkoitimme. Siinä hän kysyi tilauksen uudelleen ja sitten vain hymyillen poistui paikalta. Puolen tunnin odottelun jälkeen kysyimme toiselta tarjoilijalta, että onkohan meille tulossa mitään, niin hän sanoi, ettei meidän tilausta ole edes otettu vastaan. Samoin myös, jos kysyi neuvoa vastaantulijalta tai jopa hotellin aulasta, niin he neuvoivat aina jotain, vaikka heillä ei olisi ollut harmainta haisuakaan koko asiasta. Yleisesti täällä kyllä puhutaan englantia paljon paremmin kuin Vietnamissa.

Kuningas ja muutoinkin kansallishenki on täällä korkealle arvostettua. Kuninkaan kuvia on joka puolella ja hänestä ei saa rangaistuksen uhalla puhua pahaa. Bangkokissa meille kerrottiin, että siellä soi julkisilla paikoilla joka päivä klo 6 ja 20 kansallislaulu, jolloin kaikkien pitää pystähtyä ja istuvien nousta seisomaan. Jopa turistien. Itsekin pääsimme kokemaan moisen, kun menimme elokuviin vähän ennen kahdeksaa illalla ja ennen elokuvaa valkokankaalle pärähti pyörimään kansallislaulun säestämänä video, jossa kuningas oli pääroolissa. Kävi mielessä, että täällä ei tulisi kyseeseenkään skandaalihakuiset juorut mitä esim. Ruotsin kuninkaasta on vastikään laitettu liikkeelle tai miten yleensäkin julkkiksista useimmissa maissa halutaan kaivaa lokaa esille. Enpä kyllä nähnyt yhtäkään thaimaalaista juorulehteäkään, vaikka enpä niitä kyllä etsinytkään.

Ja seuraavaksi siis Pariisi! Olen tässä parin edellisen päivän aikana kaivellut 17 vuoden takaisia ranskan kielen opintoja muistin syövereistä. Saas nährä miten käy! Ymmärtääkö mua kukaan. Ainakin aion sitkeästi yrittää 😉

Kiertelyä Koh Samuilla

Ja taas ollaan lentokentällä, viikko vierähti nopeaa. Olimme varanneet linja-autokuljetuksen Phuketiin, mutta aikamme pähkäiltyämme päätimme kuitenkin lentää. Lento ei tullut loppujen lopuksi paljo kalliimmaksi ja se mitä olisimme viettäneet 12 tuntia bussissa, vietämme alle tunnin koneessa.

Matkalaukkujen paino meinasi aiheuttaa ongelmia, mutta sitten huomasimme, että jos liittyy ilmaiseen Bangkok Airlinesin kanta-asiakasohjelmaan, niin saa laittaa ruumaan matkatavaroita 20 kg:n sijasta 30 kg! Loistavaa! Se ratkaisikin ongelman. Paitsi, että sen verran tuli taas shoppailtua, ettei matkalaukku mennyt kiinni, joten joutui laittamaan päälle kaikkea ”turhaa”. Niin kuin esimerkiksi nahkasaappaat, jotka ostin. Ja hupparin, ja pari laukkua tunkemaan sisäkkäin.

Tässä sitä istutaan 28 asteen helteessä mustat polviin asti ulottuvat saappaat jalassa. Aukaisin kyllä vetoketjun, että vähän tuulettuu jalat, mutta nyt minusta tuntuu, etten saa niitä enää kiinni 😀 Koh Samuin kenttä ei olekaan nimittäin ihan tyypillinen lentokenttä, sillä tämä on ulkona. Osa kaupoista on sisätiloissa ilmastointeineen, mutta emme jaksa niissä kierrellä, joten istuskelemme pihalla.

Muistan joskus 20 vuotta sitten katselleeni matkaesitteitä tehden mielikuvitusmatkoja ympäri maailmaa. Koh Samui oli sillon minulle mysteerinen paratiisisaari, joka tuntui tavoittamattomalta. Mutta täällä sitä ollaan, eli näin sitä haaveet toteutuvat! Se minkä mielikuvan lapsena sain päähäni paratiisista osoittautui osittain oikeaksi. Täällä on todella hienoja paikkoja ja maisemia ja jos olisimme lähteneet vaikka veneellä tutkimaan saarta enemmän, olisimme varmasti nähneet vieläkin upeampia paikkoja.

Tällä kertaa kävimme tutkimassa vain saarta maalta käsin, emmekä lähteneet vesille. Näimme vesiputouksen, syötimme elefantteja, kävimme tervehtimässä muumioitunutta munkkia ja näimme useita Buddha-patsaita. Hotellimme oli meren rannalla, joten tuli myös uitua meressä ja vain chillailtua. Seuraavaksi odottaa kaksi viikkoinen Phuketissa, Kata Beachilla.

Kappas, kajareista pärähti soimaan November Rain! Ei kylläkään Gunnareiden versiona, mutta loistava biisi kuitenkin.

Taidanpa hakea kahvit tässä odotellessa 😉