Matka Uuteen-Seelantiin kahdessa päivässä

Katu - Auckland - Uusi-SeelantiHmmm… Lentolipussa lukee ”this flight arrives two days after it departs”, vaikka lento kestää vain kymmenen tuntia. Eli nähtävästi olemme perillä 18. päivä, koska lähdemme 16. päivä? Hieman meni aikaa järkeillessä lennon kestoa ja aikavyöhykkeiden eroja, mutta tosiaan menetimme aikaharppauksessa kokonaan 17. päivän.

Saavuimme Aucklandin lentokentälle varhain aamulla. Olimme tutustuneet Honolulun lentokentällä saksalaiseen reppumatkaajaan ja suunnistimme hänen kanssaan bussilla kohti Aucklandin keskustaa. Hotellihuoneemme ei ollut vielä valmis, joten jätimme tavaramme säilytykseen ja lähdimme kiertelemään lähikatuja. Ulkona oli n. 14 °C, taivas oli pilvinen ja lopulta alkoi myös sataa vettä. Ensivaikutelma Uudesta-Seelannista oli melko samanlainen kuin Suomestakin: sateinen ja kolea.

Maungawhau - Auckland - Uusi-SeelantiVietimme Aucklandissa viisi päivää kierrellen paikkoja suomalaisen ystävämme kanssa, joka oli kierrellyt Uutta-Seelantia jo 9 kk ja oli parin päivän päästä lähdössä maasta. Kävimme mm. Maungawhaun kraaterilla piknikillä, Sky Towerissa sekä erilaisilla ostoskaduilla. Auckland on Uuden-Seelannin suurin kaupunki 1 355 000 asukasmäärällään, koko maassa on asukkaita vain 4 miljoonaa. Maa on täynnä turisteja ja etenkin reppumatkailijoita, joten infopisteitä, kaduilla kulkevia oppaita sekä ilmaisia bussikuljetuksia löytyy joka nurkalta. Vaikka busseilla ja junalla pääsisikin kiertelemään sekä pohjois- että eteläsaarta päätimme vuokrata auton, jotta voimme kulkea omalla aikataulullamme minne haluamme. Meidät tuli autovuokraamoon hakemaan intialainen mies, joka saarnasi koko matkan raamatun ennustamasta maailmanlopusta ja kuinka se on lähellä, koska luonnonilmiöt ovat voimistuneet lähivuosina niin paljon. Vasemmanpuoleinen liikenne oli aiheuttanut pari unetonta yötä, mutta hyvin väärällä puolella ajamiseenkin näköjään tottui. Ja kuulemma täällä kiemuraisten vuoristoteiden ajaminen on kivempaa rallia, kuin tietokonepeleillä ajaminen on koskaan ollut.

Oli todella jännä tulla tänne. Ihan kuin olisi astunut peilikuvaan. Liikenne on väärällä puolella, ovet avautuvat ja lukkoja käännetään väärään suuntaan, vesi kiertää lavuaarissa väärin päin ja kuu on ihan hassusti.

Niin ja pitihän sitä ostaa opaskirja ”the Lord of the Rings location guidebook”. Jospa vaikka törmäisi hobitteihin matkalla. 🙂

Uuden-Seelannin takapajuisuus nettiasioissa

Ninety mile beach - Tasmaninmeri - Uusi-SeelantiAlku vaikutti oikein lupaavalta. Heti Aucklandin lentokentän passi- ja viisumitarkastuksista selvittyämme portilla oli vastassa kahden eri puhelinliittymäyrityksen edustajat. Hetken siinä juteltuamme selvisi kuitenkin, että parhaimmillaan puhelinliittymiin sai nettiä 2 GB kerrallaan, joka maksoi 50 NZD (+ SIM-kortti 20 NZD). Jaahasta. Eipäs tuo paljon ole, mutta ostimme paketin ja päätimme, että käytämme ahkerasti nettikahviloita sekä hotellien yhteyksiä. Päästyämme hotellille meille selvisi, että kaikki hotellit, kahvilat sun muut yhteyksiä tarjoavat paikat veloittavat yhteyksistä erikseen, kukin omalla hinnastollaan. Veloituksen lisäksi käyttö on rajoitettu esim. 20 MB kerrallaan tai vaihtoehtoisesti tuntiin. Eli jos tulee tunti täyteen ennen 20 MB kulutusta, niin yhteys katkeaa, ennen kuin koko määrää on käytetty. Hinnat ovat myös sikamaisen kalliita. Hotellit veloittavat kyseisestä määrästä keskimääkin 15-40 NZD ja kahvilat 10 NZD ylöspäin.

Ihmettelimme ääneen muuten niin kehittyneen maan jälkeen jääneitä nettiasioita ja meille kerrottiin, että verkkoasiat olivat alun perin valtion hallinnassa, kunnes ne yksityistettiin yhdelle palveluntarjoajalle (muistaakseni Telecomille).

Olemme olleet täällä kymmenen päivää ja meillä on kolmas tuollainen 2 GB/50 NZD -paketti menossa… Ensimmäisen pakettimme käytimme vahingossa parissa tunnissa kiitos automaattisten varmuuskopiointien ja tietoturvapäivitysten. Tästä syystä emme voi aina päivitellä kuvia ja videoita Uuden-Seelannin teksteihimme, vaan lisäilemme niitä sitten Australiassa tai jos täällä tarjoutuu siihen mahdollisuus. Toivottavasti Ozissa on nettiasiat ajan tasalla!