Frisco a go go!

Katu - San FranciscoTulihan sitä lopulta lämpimiäkin päiviä.

Loppuviikosta sai jopa luopua takista ja kulkea pelkässä t-paidassa. Ensimmäiset palovammatkin onnistuimme saamaan, kun luulimme ettei täällä aurinkorasvaa tarvitse.

San Francisco on kokoonsa nähden rento kaupunki, josta jokainen löytää itselleen jotain. Paikalliset ovat ystävällisiä ja avuliaita ihmisiä, jotka aloittavat helposti keskustelun huomattuaan olevasi ulkomaalainen.

Frisco jakautuu useisiin alueisiin, esimerkiksi Chinatowniin, Financial Districtiin ja Haight Ashburyn hippialueeseen. Kaupungissa on paljon viheralueita sekä kukkuloita ja löytyy sieltä Amerikan suurin puistokin, Golden Gate Park, joka on 20% Central Parkia suurempi. Kiertoajelu viikon alkuvaiheessa osoittautui taas hyväksi tavaksi kartuttaa kaupungin sisältö ja valita mielenkiintoisimmat kohteet, joihin tutustua tarkemmin.

Talot - San FranciscoElokuu on amerikkalaisten lomakautta ja sen turistikohteissa kyllä huomasi. Esimerkiksi Alcatrazin pääsyliput oli myyty loppuun kolmeksi viikoksi eteenpäin, joten sinne emme monista yrityksistä huolimatta päässeet. Alcatraz rajoittaa muutenkin kävijämääräänsä 3000 henkilöön päivässä, joten tuhansien turistien sinne pyrkiessä, joku jää vääjäämättä ilman lippua. Loppuviikosta kävimme kävelemässä Golden Gaten puistossa, joka on rehevämpi ja enemmän luonnonmukainen kuin Central Park. Sieltäkin kuitenkin löytyy mm. urheilumahdollisuuksia, erilaisia puutarhoja ja näyttelyitä.

Katso koostevideo San Franciscosta.

Kävimme myös tutustumassa Haight Ashburyn hippialueeseen, jonka boheemin fiiliksen pystyi haistamaan alueelle tullessa. Haju osoittautui pian kuitenkin edellämme kulkevan hipin sumutepullosta lähteväksi tuoksuksi, jota hän suhautteli kadulle huudellen ”Hippie spray! Peace and love”! Alue on rakennettu kokonaisuudessaan 60-70-luvun henkeen kirpputoreineen, musiikkidivareineen sekä kahviloineen. Talojen seinille oli maalattu seinämaalauksia, jotka oppaamme mukaan kertovat LSD-tripeillä nähdyistä painajaisista. Janis Joplin on muun muassa aikonaan asunut juuri noilla seuduilla.

Hippikaduilta keskustaan päin kävellessä katujen varsille alkoi ilmestyä toinen toistaan mahtavampia taloja. Koristeelliset talot oli rakennettu vieri viereen ja maalattu erisävyisin houkuttelevin värein. Ihan kuin olisi astunut elokuvan lavasteisiin keskelle karkkitalolähiötä. Vaikka jokaisesta suurkaupungista löytyy rumakin puoli, niin kyllä Frisco on vaihtelevan maaston, viheralueiden, arkkitehtuurin sekä ilmapiirin puolesta varmasti yksi suurkaupunkien ykkösistä!

 

San Francisco – Pump Up the Volume

”Täällähän jäätyy!” oli ensimmäinen ajatus astuessamme ulos San Franciscon lentokentältä. Seuraava aamu ei lupaillut yhtään parempaa, sillä taivas oli pilvinen ja tuuli viileä. Majoituimme Oaklandin puolelle 15 kilometrin päähän San Franciscosta, koska asuminen täällä on huomattavasti halvempaa. San Franciscossa on loistavat julkiset liikenneyhteydet, joten kulkeminen paikasta paikkaan on helppoa. Bussien ja metron lisäksi mäkisillä kaduilla liikkuvat hauskat ”cable car” -vaunut, jotka luovat kaupunkiin ihan omanlaisensa tunnelman. Oaklandista kaupunkiin pääsee kätevästi Bay Area Rapid Transit -metrolla, jota tuttavallisemmin kutsutaan Bartiksi.

Säästä huolimatta hyppäsimme Bartin kyytiin ja ajoimme San Franciscon keskustaan. Kaupunki on suuri 7.5 miljoonan asukkaan kaupunki, jossa riittää kauppoja, ravintoloita ja kulttuuria jokaiseen makuun. Kävelimme mäkisiä katuja satamaan Fisherman’s Wharfille, jossa kävimme moikkaamassa rannan tuntumaan majoittuvia merileijonia. Alcatrazkin näkyi horisontissa kiehtovana ja pelottavana saarena. En kyllä ymmärrä, miten sieltä olisi joku joskus voinut paeta.

Päätimme vuokrata polkupyörät ja ajella Golden Gatelle katsomaan näyttikö silta yhtä hienolta kuin se aikoinaan oli elokuvassa 007 ja Kuoleman katse. Ja näyttihän se! Vastatuuli oli melkoinen ja matkaa sillalle 7 kilometriä. Välillä piti pysähtyä ottamaan kuvia, vaikkakin ilma oli sumuinen eikä sillasta välillä näkynyt juuri mitään. Sillalle päästyämme aurinkokin oli alkanut paistaa, joten päätimme jatkaa matkaa sillan yli kohti Sausalitoa, josta pääsimme lautalla takaisin palauttamaan pyörät. Yhteensä 15 kilometriä tuli pyöräilyä! Ja kroppa kiittää.