Tiistai aamuna klo 7:45 patikointikamppeet päällä ja uintivehkeineen repussa, otimme auton nokan kohti Kahuluita ja Maui Hiking -ryhmän tapaamispaikkaa. Tapaamispaikalle saavuttuamme ehdimme melkein tunteroisen odotella, ennen kuin tajusimme, että lähtömme onkin vasta reilun tunnin päästä. Noh, ei siinä mitään, istuimme autossa ja kuuntelimme luau-musiikkia aikamme kuluksi.
Vihdoin pakut kaarsivat parkkipaikalle ja oppaat huutelivat retkeilijöitä autoihinsa. Vaan meitäpä ei huudettukaan. Oppaat katselivat listojansa ja päättivät lopulta, että meitä varmaan tulee hakemaan erillinen auto, jota meidän tulisi jäädä odottelemaan. Reilu puoli tuntia taas vierähti eikä ketään kuulunut, joten päätimme soittaa, että mistä oikein on kyse. Meillä oli tietenkin loppuneet kreditit puhelimesta, mutta onneksi parkkipaikalla näytti olevan liikkuva eläinsairaala matkailuauton muodossa, josta saimme puhelinta lainaan. Siinä aikamme selviteltyämme asiaa meille myönnettiin, että he olivat ylibuukanneet autonsa.
Pettyineinä palasimme hotellillemme matkan järjestäneen conciergen luo. Hän oli jo tietoinen asiasta ja ehdotti meille, että vaihtaisimme matkan saaren kiertävään helikopterilentoon. Helikopterilento oli kolme kertaa kalliimpi kuin patikointiretki, mutta hän lupasi tehdä parhaansa, jotta saisimme matkan hyvään hintaan. Siinä aikansa soiteltuaan hän sai järjestettyä meille lennon patikointiretken hintaan parin tunnin päähän. Lähdimme siis ajelemaan lentokenttää kohti!
Paikalle saavuttuamme tsekkasimme itsemme sisään ja istuimme odotusaulaan. Aulassa oli muitakin odottelijoita, jotka innostuivat kyselemään kaikenlaista kuultuaan meidän olevan Suomesta. Lento lähestyi ja matkustajat kuulutettiin kopteriin. Vaan eipä meitä kuulutettukaan. Lento oli ylibuukattu! 😀 Siinä aikansa ihmeteltyään henkilökunta päätti antaa meille kattavamman 50-minuutin ”extreme”-lennon ovettomalla kopterilla.
Lento oli mahtava! Lensimme mm. sademetsien päällä, näimme uskomattomia vesiputouksia ja koralliriuttoja sekä kraaterin. Uskomatonta millaista luonto voi kauneimmillaan olla.
Reilun vuoden poissaolon jälkeen löysimme itsemme taas tallailemasta Los Angelesin maaperällä. Saavuimme yöllä junalla Union Stationille, josta suunnistimme metrolla Long Beachille. Yöllinen viikonloppua vasten tehty matka julkisilla osoittautui mielenkiintoiseksi, kun metrossa pyöri kaiken näköista ja kokoista eläjää. Siinä missä yksi puheli itsekseen ja kertoili sotajuttuja toinen (mies naisten vaatteissa) tanssi ympäri metron käytäviä ja lauleskeli Madonnan Like a virginiä. Metromatka Long Beachille kesti melkein tunnin, joten siinä ehti nähdä yhden jos toisenkin vapaan sielun viikonlopun vietossa.
Julkinen liikenne toimii Losissa hyvin, vaikkakin välimatkat ovat monesti pitkiä ja paikasta paikkaan siirtyminen voi viedä huomattavan kauan. Los Angelesin suuralueella asustelee 18 miljoonaa ihmistä. Paikalliset naureskelivatkin kuullessaan Suomen kokonaisväkiluvun, että Suomi on samankokoinen kuin heidän yksi pikku kaupunginosansa.
Vietimme viime kesän Venice Beachilla, joten tämän reissun varasimme tarkoituksella Long Beachille, jossa on myös huomattavasti halvempi majoittua. Long Beach on n. 670 000 asukkaan kaupunki Los Angelesin maakunnassa. Siinä kun Venice Beachilla on rannan lisäksi paljon muutakin toimintaa (putiikkeja, kuntoiluvälineitä, ravintoloita…) Long Beachilla on oikeastaan pelkkä ranta parine grilleineen. Ranta on ihanan pitkä valkoisine hiekkoineen, mutta vesi näytti turhan mutaiselta uimiseen.
Olimme tosiaan jo viime kesänä kiertäneet kavereidemme Jutan ja Kaitsun kanssa suurimman osan nähtävyyksistä, joten ajattelimme ottaa turistikohteiden suhteen ihan rennosti. Töitä ajattelimme tehdä sen verran, että seuraavassa kohteessa, Hawailla, olisi mahdollisimman paljon vapaa-aikaa. Hotellin surkea nettiyhteys ajoi meidät työskentelemään läheiseen nettikahvilaan, jossa henkilökunta ehti jo vähän naureskellakin, että olemme heidän parhaimpia asiakkaitaan. Siellä kun välillä tuli istuttua kahdeksankin tuntia putkeen.
Viime kesänä kiersimme mm. Hollywood-kyltin, Universal Studion, The Grove -ostoskadun ja Melrose Avenuen (josta löysin maailman ihanimman nahkatakin), mutta emme ehtineet Warner Bros Studioille, joten se oli ehdottomasti nyt suurena Frendit-fanina koettava! Ja eipä tuo kierros kyllä pettymyksiä tuottanutkaan.
Otimme ihan perus VIP-kierroksen, joka maksoi 49 dollaria per henkilö. Onnistuin vielä löytämään netistä alennuslipun, jolla sai 10 dollarin alennuksen. Kannattaa muuten googletella alennuskoodeja, niitä yleensä löytyy. Kierros kesti kolmisen tuntia, jonka aikana näimme aitoja kuvauspaikkoja, tarvikevaraston, pari studiota, elokuvissa käytettyjä autoja ja paljon muuta mitä elokuvafriikit himoitsevat nähdä. Nousimme välillä kävelemään ”kaduille” ja saimme jopa koskea lavasteisiin, mitä Universalilla ei saanut tehdä. Mutta parasta kaikessa oli vierailu Central Perkin kahvilassa, jossa sai istua kuuluisalla sohvalla ja ottaa kuvia. Olin taivaissa!
Kävimme myös verestelemässä viime kesän muistoja Kodak-teatterin tuntumissa. Samalta paikka näytti kuin vuosi sittenkin. Eipä viime kesänä tullut mieleen, että sitä olisi samoilla kulmilla reilun vuoden päästä. Saas nähdä missä sitä on ensi vuonna tähän aikaan 🙂
Ja eipä kyllä voi taas muuta kuin kehua paikallisten ystävällisyyttä. Jos metrossa esim. kysyy neuvoa, niin siinä on heti useampi auttamassa. Samoin, jos näytät kadulla vähäkään eksyneeltä, niin ihan varmasti joku kohta kysyy tarvitsetko apua.
Olisipa sitä ollut täällä taas vaikka ja mitä nähtävää. Suuresti harmittamaan jäi Tim Burtonin näyttely, joka olisi ollut Lacmassa. Mutta eipä sitä kaikkea aina ehdi. Löysimme Long Beachilta myös aivan taivaallisen sushi-paikan. Mmmm. Nyt on kyllä syöty useampi viikko sushia putkeen, joten tuntuu, ettei yhtään califormia-rollia mene vähään aikaan alas.
Pitää vielä tässä mainita (kopkop), että meillä on ollut kyllä tuuri myrskyjen kanssa. Vältimme itärannikon vallanneen Irenen ja Miamin pienemmät myrskyt suurimmitta ongelmitta. Ainoa haitta mitä meille myrskyistä koitui oli, kun Miami-San Francisco -lento viivästyi huonon sään takia.
Täytyy todeta, että viime kesän reissun jälkeen kaupungista mieleen jäänyt hieno kuva vain vahvistui uuden visiitin myötä. Gonna miss you L.A.!
”We are we are the saints we signed our life away Doesn’t matter what you think, we’re gonna do it anyway We are we are the saints one day you will confess And pray to the saints of Los Angeles!”
Tiistai aamuna klo 7:45 patikointikamppeet päällä ja uintivehkeineen repussa, otimme auton nokan kohti Kahuluita ja Maui Hiking -ryhmän tapaamispaikkaa. Tapaamispaikalle saavuttuamme ehdimme melkein tunteroisen odotella, ennen kuin tajusimme, että lähtömme onkin vasta reilun tunnin päästä. Noh, ei siinä mitään, istuimme autossa ja kuuntelimme luau-musiikkia aikamme kuluksi.
