Series of Fortunate Events

Sademetsää - Helikopteri - MauiTiistai aamuna klo 7:45 patikointikamppeet päällä ja uintivehkeineen repussa, otimme auton nokan kohti Kahuluita ja Maui Hiking -ryhmän tapaamispaikkaa. Tapaamispaikalle saavuttuamme ehdimme melkein tunteroisen odotella, ennen kuin tajusimme, että lähtömme onkin vasta reilun tunnin päästä. Noh, ei siinä mitään, istuimme autossa ja kuuntelimme luau-musiikkia aikamme kuluksi.

Vihdoin pakut kaarsivat parkkipaikalle ja oppaat huutelivat retkeilijöitä autoihinsa. Vaan meitäpä ei huudettukaan. Oppaat katselivat listojansa ja päättivät lopulta, että meitä varmaan tulee hakemaan erillinen auto, jota meidän tulisi jäädä odottelemaan. Reilu puoli tuntia taas vierähti eikä ketään kuulunut, joten päätimme soittaa, että mistä oikein on kyse. Meillä oli tietenkin loppuneet kreditit puhelimesta, mutta onneksi parkkipaikalla näytti olevan liikkuva eläinsairaala matkailuauton muodossa, josta saimme puhelinta lainaan. Siinä aikamme selviteltyämme asiaa meille myönnettiin, että he olivat ylibuukanneet autonsa.

Pettyineinä palasimme hotellillemme matkan järjestäneen conciergen luo. Hän oli jo tietoinen asiasta ja ehdotti meille, että vaihtaisimme matkan saaren kiertävään helikopterilentoon. Helikopterilento oli kolme kertaa kalliimpi kuin patikointiretki, mutta hän lupasi tehdä parhaansa, jotta saisimme matkan hyvään hintaan. Siinä aikansa soiteltuaan hän sai järjestettyä meille lennon patikointiretken hintaan parin tunnin päähän. Lähdimme siis ajelemaan lentokenttää kohti!

Paikalle saavuttuamme tsekkasimme itsemme sisään ja istuimme odotusaulaan. Aulassa oli muitakin odottelijoita, jotka innostuivat kyselemään kaikenlaista kuultuaan meidän olevan Suomesta. Lento lähestyi ja matkustajat kuulutettiin kopteriin. Vaan eipä meitä kuulutettukaan. Lento oli ylibuukattu! 😀 Siinä aikansa ihmeteltyään henkilökunta päätti antaa meille kattavamman 50-minuutin ”extreme”-lennon ovettomalla kopterilla.

Lento oli mahtava! Lensimme mm. sademetsien päällä, näimme uskomattomia vesiputouksia ja koralliriuttoja sekä kraaterin. Uskomatonta millaista luonto voi kauneimmillaan olla.

2 thoughts on “Series of Fortunate Events

  1. Voi mahoton, tuo on ELÄMYS jos mikä!! Ehkä tuuri mukana ettei patikointiretki heti onnistunut, niin pääsitte ikimuistoiselle helikopterilennolle 🙂 Sinnikkyys palkitaan! Mulla ois varmaan ollu löysät housussa,sen verran huikeita maisemia…tosi hyvää kuvaa!! :D!!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.