Kuuma, kostea ja hikinen päivä taas tiedossa. Kuski haki meidät aamulla Villalta ja lähdimme ajelemaan kohti kipikonnasaarta ja etelän rantoja. Matkalla pysähdyimme postittamassa joulupaketit Suomeen. Posti oli pieni avoseinäinen koppero, joka oli täynnä käytettyjä pahvilaatikoita ja kuplamuovia. Sisällä hääri kaksi paikallista hampaatonta miestä valmiina palvelemaan asiakkaita. Selitimme tankeroenglanilla, että haluamme kyseiset tavarat kolmeen eri pakettiin ja annoimme lapun mihin osoitteisiin ne tulisi lähettää. Elekielellä mentiin, sillä eivät he paljoa osanneet englannilla kommunikoida.

Postin seinällä oli erivärisin maalein maalattu kartta, joka näytti vähän vääristyneeltä. Suomi oli maalattu vaaleanpunaisella ja jos karttaan oli uskominen, sinne ei posti edes kulkenut. Toinen miehistä kääri tavarat kuplamuoviin ja paketoi ne vanhoihin pahvilaatikoihin toisen kirjoittaessa…hmmmm…kai ne oli pakettikortteja. Hinnaksi kolmen paketin lähettämiselle tuli 63 euroa ja pitihän heidän vetää välistä vielä erillinen ”paketointihinta”. Ei mitään hajua saimmeko postin lähtemään lentopostina, kuten halusimme, vai menevätkö ne laivalla. Nähtäväksi jää. Touhusta jäi taas vaihteeksi tunne, että taas turistia vedätettiin.

Matka jatkui kaverin hotellille, josta noukimme hänet kyytiin ja siitä sitten Turtle Islandille. Vuokrasimme lasipohjaveneen, joka vei meidät saarelle katselemaan kilppareita ja muita elukoita. Vesi ei ollut kovinkaan syvää, joten veneen pohjasta näki selkeästi kaloja, meritähtiä ja koralleja. Saarella meillä oli opastettu kierros merikilpikonnien maailmaan. Oli siellä muitakin elukoita ja tietty normaaliin tapaan kaikkien kassa pääsi halutessa kuvaan.

Seuraavaksi kuski vei meidät Padang Padang -nimiselle suojaiselle hiekkarannalle, jossa ei paljon ihmisiä näkynyt. Tietty siellä oli ne pakolliset kauppiaat, mutta olemme jo oppineet, että jos heihin ei kiinnitä mitään huomiota, niin aika nopeaa he tajuavat ettei meitä kiinnosta. Jotakin ne aina kiroilevat paikallisella kielellä paikalta poistuessa, mutta mitäs siitä. Vesi oli lämmintä ja rannalla tulikin viihdyttyä useampi tunti.

Rannalta matka jatkui Uluwatun temppelille, jossa ehdimme pyörähtää pikaisesti ennen tulitanssin alkamista. Apinat olivat vallanneet tämänkin temppelin, täällä ne olivat vain paljon ovelampia kuin Ubudissa. Sen 15 minuuttisen aikana mitä siellä ehdimme pyöriä näimme apinoiden varastavan kahdet silmälasit, kolmet flip flopit (kyllä, jalasta), yhden lakin ja pari vesipulloa. Esineen varastettuaan ne odottelivat hetken ja katsoivat henkilöä, jolta olivat varastaneet, että antaako henkilö tänne vaihtokaupaksi ruokaa. Jos vaihtokauppoja ei tullut, apina piti esineen itsellään ja vei sen jonnekin ihmisen ulottumattomiin. Paikalliset oppaat ovat näköjään kuitenkin aika hakoja käsittelemään noita elukoita ja osaavat toimia nopeasti, jos näkevät apinan varastavan jotain.

Tulitanssia varten kokoonnuttiin amfiteatterimaiseen katsomoon. Ennen esitystä meille jaettiin paperit, joissa oli kerrottu esityksen tarina. Esityksessä ei ollut soittimia, vaan musiikki syntyi 50 miehen imitoidessa soittimia eri äänin. Tarinassa hyvä sekä paha taistelivat keskenään apinoiden muodossa ja tanssitytöt kertoivat tanssillaan tapahtumien etenemisestä. Aurinko laski taivaanrannan taa esityksen aikana tuoden shouhun oman efektinsä. Olipa ainakin erilainen teatterikokemus!