Tässä sitä koneessa istutaan kohti uusia seikkailuja, kohteena Australia ja Brisbane! Kuukausi Uudessa-Seelannissa vierähti turhankin nopeaa ja luulo, että aika voisi käydä pitkäksi osoittautui aivan vääräksi. Kilometrejä tuli ajettua 4350, emmekä ehtineet tehdä lähellekään kaikkia asioita mitä olisimme halunneet.

Reissasimme sekä pohjois- että eteläsaarella pelkästään länsipuolella, joten itä ei tullut lainkaan tutuksi. Pohjois-Amerikan jälkeen Uusi-Seelanti paljasti erilaisen ympäristön mihin olimme tottuneet. Täällä luonto avasi aivan uuden maailman, jonka ehdoilla mentiin ja jossa liikuttiin. Kaikki pinnallinen oli helppo jättää taakse ja antautua luontoäidin vietäväksi. En olisi uskonut, että meistä kuoriutuisi luonnon helmassa viihtyvät patikoijat, jotka eivät välitä ulos lähtiessä miltä näyttävät. Näin kuitenkin kävi. Nyt tuntuu siltä, että tänne on joskus pakko palata uudelleen ja kokea kaikki se mikä jäi kokematta.

Vietimme viimeiset päivät Queenstownissa, joka on tunnettu extreme-lajeistaan. Sieltä löytyi lasku-, liitovarjo- ja benjihyppyä, koskenlaskua ja monia muita lajeja, joita olisi ollut hauska päästä testaamaan. Hinnat olivat kohtalaisen kalliita, joten jouduimme valitsemaan mieluisimmat. Viimeisenä päivänä matkasimme gondola-hissillä ylös Ben Lomond-vuorelle katselemaan mitä siellä on tarjolla mahtavan näköalan lisäksi. Vuoren rinnettä alas laskeutui mäkiautorata, joka näytti todella hauskalta eikä hintakaan huimannut päätä. Ostimme liput, laitoimme kypärät päähän ja nousimme istumahissillä radan alkupäähän. Autot olivat yksinkertaiset, joissa ohjaus ja nopeudensäätö toimivat ratin avulla. Rata kiemurteli vuoren rinnettä alas ja välillä oli pakko hiljentää vauhtia ja katsella huikeaa The Remarkables-vuoristoa, joka näkyi vastapäätä. Autoradalla ei ikä ollut esteenä ja näytti siltä, että eniten kyydistä nauttivat vanhemmat miehet 🙂

Olimme myös katselleet kanjoneissa ajavia jetboatteja sillä silmällä. Auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta päätimme käydä kyselemässä kyytien hintoja. Aika kalliita olivat: 25 min ajelusta joutui maksamaan 119 NZD/hlö eli noin 70 euroa. Kyyti näytti kuitenkin niin houkuttelevalta, että pakkohan sinne oli päästä! Ja eipä kyllä kaduttanut. Vene hurjasteli 90 km tuntivauhtia kapeissa kanjoneissa tehden 360 käännöksiä ja tiukkia kurveja. Vettä roiskui päälle ja suu kuivui viimasta ollen jatkuvasti auki, joko hymystä tai kauhusta. Vene pomppi pienten aaltojen päällä ja välillä tuntui, että lentää kyydistä. Mahtava kokemus!

Kiitos Uusi-Seelanti, kun näytit kuinka mahtaviin taideteoksiin luontoäiti pystyy.