Sunnuntai, kuumuutta 39°C ja Melbournen ranta kutsui suloisen viileillä vaahtopäillään. Pikaisen Googlauksen jälkeen selvisi, että Melbourne Beach on 10 kilometrin päässä hotellistamme, joten jalkaisin sinne olisi turha yrittää. Marssimme hotellin respaan kysymään millainen julkinen liikenne täällä on, mutta kenelläkään aulassa olevalla ei ollut tietoa julkisista kulkuvälineistä, koska kaikilla täällä on oma auto.

Eli eikun takaisin kaikkitietävän Googlen ääreen. Selvisi, että Melbournen julkinen liikenne kulkee nimellä Space Coast Area Transit ja lähin pysäkki sijaitsee kolmen kilometrin päässä. Matka ei tuntunut pahalta, joten lähdimme kävelemään pysäkkiä kohti. Paha virhe. Tällaisessa kuumuudessa ja suorassa auringonpaisteessa jokainen kävelty metri tuntui viideltä, hiki valui virtanaan ja mukaan varattu vesi loppui puolessa välissä matkaa. Onneksi matkan varrella oli huoltoasema, jossa pystyi tekemään vesitankkauksen. Vihdoin pääsimme pysäkille asti vain huomataksemme etteivät bussit kulje sunnuntaisin. Noh, vieressä oli ravintola, josta saimme tilattua taksin.

Melbourne Beach on Miami Beachin kaltainen saari, jossa on kuulemamme mukaan 56 kilometriä hiekkarantaa. Hiekka on pehmeän valkoista, johon Atlantin isojen aaltojen kelpaa rantautua. Ranta-alue on niin laaja, että valtavat ihmismassat sulautuvat sen varrelle tasaisesti eikä rauhaisaa paikkaa ole hankala löytää. Pitkän rantapäivän ja sushiaterian jälkeen oli aika suunnata taas hotellille. Takseja ei aluksi näkynyt mailla halmeilla, mutta lopulta bongasimme lennosta yhden. Kuski selitti meille, ettei takseilla saa täällä olla “tolppia”, vaan taksi täytyy käytännössä aina soittaa paikalle. Taksifirmoja kuulemma syntyy, kun sieniä sateella ja yksityiset firmat veloittavat turisteilta kaksinkertaisia kuljetushintoja. Paluutaksimme oli Yellow Cap -firman taksi ja hinta todellakin oli halvempi, kuin sen taksin millä rannalle menimme.