Road Trip: Brisbane-Sydney

1000 kilometrin matka alkakoot! Päätimme ajella rantaa pitkin ja yöpyä välillä kivoissa rantakylissä. Pysähdyimme matkalla ensimmäisenä 150 km päässä olevassa Byron Bayssä, joka on rantoineen täysin turisteille suunnattu paikka. Bay on täynnä pieniä liikkeitä, ravintoloita ja pubeja. Kävimme katsastamassa rannan sekä pyörähtämässä keskuksessa, jonka jälkeen jatkoimme matkaa kohti Coffs Harbouria, jossa yövyimme motellissa. Brisbanen luksus sukulaismajoituksen jäkeen paluu motelleihin oli kova pudotus arkeen.

Seuraavan yön vietimme Newcastlessa vähän hienomassa hotellissa. Tai niin luulimme. Illan pimetessä torakat ja jotkin toiset pienet syöpäläiset tulivat ulos piilostaan ja siihän sitä sitten ilta kuluikin niitä metsästäessä. Ötökät tulivat uniinkin ja yön aikana tuli monta kertaa herättyä tunteeseen, että joku kävelee päällä.

Aamulla taas menoksi! Sydneyn moottoriteiden useat kaistat ja sekava liikenne aiheuttivat hämmennystä ja mutkia matkaan, mutta pääsimme kuin pääsimmekin lopulta päämääräämme, vaikkakin hiukan aikataulusta myöhässä.

Tuhannen kilometrin ajomatka täällä oli puuduttavampi kuin saman matka Uudessa-Seelannissa. Täällä tiet ovat suoria moottoriteitä ja vaikka autossa olikin ilmastointi, aurinko paistoi sisälle kuumasti. Enpä suosittelisi tuota reittiä yhdellä sessiollla ajettavaksi, vaan kannattaa pysähtyä matkalla ainakin pari yötä. Sinänsä matka taittui hienojen maisemien saattelemana. Teiden varsilla oli tiheää eukalyptysmetsää ja välillä näkyi kenguruita ja koalia. Pienet rantakylät ovat piipahtamisen arvoisia, vaikkakin ovat aika lailla toistensa kaltaisia. Seuraavaksi päästääkin kokemaan Sydneyn syke!

Retki Mt Tamborinelle

Tamborinevuorelle ajelee Brisbanesta reilun tunnin matkan. Vuori kohoaa 600 metrin korkeuteen ja sen päältä näkee toiselta puolelta katsottaessa Brisbanen ja toiselta Gold Coastin rantaviivan. Vuorella on sademetsää ja siellä liikkuessa törmää melko varmasti myös koaliin sekä kenguruihin. Päivä oli kuuma ja automme saikin vuorelle kiipeämisestä tarpeekseen, joten sen jäähdytin keitti yli. Onneksi tämä tapahtui tuttavan pihassa, joten auton huilatessa mekin pääsimme huilailemaan.

Mt Tambourinen pienen pienessä keskustassa on kivoja pieniä ravintoloita ja liikkeitä, joista voi ostella tuliaisia. Jostain syystä siellä on paljon saksalaisia siirtolaisia ja oli sillä myös saksalainen käkikelloliikekin 😉

Rantapäivä Gold Coastilla

Tunnin ajomatkan päässä Brisbanesta etelään on surffareiden ja uimareiden rantaparatiisi Gold Coast. Valkohiekkaista rantaviivaa riittää useiden kilometrin verran ja paikkoja löytyy aallokkoisista surffipaikoista suojaisiin uimapoukamiin. Päädyimme suuriaaltoiselle paikalle, jotta pääsisimme testailemaan bodyboardeja. Boardin kanssa leikkiminen osoittautui taitolajiksi, sillä yrittäessä ohittaa aaltoa syvemmille vesille päästäksemme, lauta tuli saada tarpeeksi syvälle, jottei se pomppaisi aallon voimasta suoraan päin näköä. Muutama kova isku tuli naamaan saatua, mutta oli se silti mukavaa.

Onnistuimme kaikki polttamaan selkämme, vaikka suojakerrointa olikin päällä +50. Gold Coast on turismin mekka ja siellä järjestetään esimerkiksi auto- ja venekisoja. Rannan tuntumassa on useita hotelleja ja korkeita rakennuksia, ihan kuin Floridan Miami Beachilläkin. Ravintoloita ja kahviloita riittää ja löytyy sieltä kasinokin. Päivän päätteeksi kävimmekin kasinolla ämppäämässä täydellisen buffetlounaan. Mmmmm.

Brisbane – /brɪzbən/

Osataanpa nyt lausua kaupungin nimikin oikein. Alussa kieli väänsi nimen aina väärin, mutta kun sitä tarpeeksi usein joutuu toistelemaan, niin jo alkaa luonnistua – ja paikallisetkin ymmärtävät mistä on puhe 😉

Brisbane on kahden miljoonan asukkaan kaupunki, mutta se ei näy ulospäin. Asutus on niin laajalle levinnyttä ja rakennukset matalia, että luulisi tämän olevan Helsingin kokoinen paikka. Vasta, kun lähtee kaupungin laitamille ajelemaan tajuaa, että välimatkat ovat todella pitkiä ja asutusta on silmien kantamattomiin. Oli hauska huomata autoteiden varrella ”varo kenguruita” ja ”varo koalia” -kylttejä, joihin ei varmasti muualla maalimassa törmää. Autotiet ovat ruuhka-aikoina ihan tukossa. Täälläkin on kuitenkin paikoittain käytössä ”kimppakyytikaistat”, joita saavat ajaa autot, joissa on useampi ihminen. Bussit ajavat ihan omia teitään, joten ne eivät ruuhkista välitä.  Täällä pääseekin busseilla näppärästi, eivätkä hinnatkaan ole kovin korkeita.

Majailemme East-Brisbanessa, josta oli kätevä kulkea ympäriinsä. Kaupunkiin käppäili alle tunnissa kulkien Brisbanejoen varrella olevan South Bankin kautta. South Bankissa on erikokoisia palmujen alla olevia uima-altaita, ravintoloita, kahviloita, kojuja sekä piknik-paikkoja. Siellä on myös the Wheel of Brisbane sekä monia muita turistinähtävyyksiä. South Bankista pääsee kävelemään joen yli siltaa pitkin keskustaan. Keskusta on täynnä liikkeitä, kahviloita ja kiireisiä ihmisiä. Rakennukset on pidetty aika matalina, joten auringon valo pääsee paistamaan kaduille kuumasti.

Brisbanejoella kulkee useampia jokipaatteja, jotka kyyditsevät ihmisiä paikasta paikkaan. Niitä näyttivät käyttävän turistien lisäksi opiskelijat ja työmatkailijat. Teimme puolentoistatunnin retken City Cat -veneellä, joka kuuluu kaupungin julkiseen liikenteeseen, joten matka maksoi vain neljä dollaria. Joella liikennöi kyllä turistiveneitäkin, joissa kerrotaan enemmän matkan varrella näkyvistä paikoista, mutta olimme varsin tyytyväisiä tähänkin kyytiin. Aurinko nääs paistoi pilvettömältä taivaalta ja hellettä oli ilmassa 30 astetta. Ei voi valittaa 🙂

South Bankin vieressä on myös ilmainen taidemuseo, Queensland Art Gallery. Museossa on vaihtuvia näyttelyitä ja tällä kertaa esillä oli paikallisten taiteilijoiden lisäksi eurooppalaisten taiteilijoiden töitä. Ei Brisbanesta kyllä kulttuuria puutu, jos sitä kaipaa. Tarjolla on musikaalia, oopperaa, teatteria, museoita ja puutarhoja. Kyllä täällä saa useamman viikon vierähtämään nopeaa, eli aikaa kannattaa varata riittävästi!