Jääkarhu helteessä ja pitsaa sateessa

You gotta love American tv! Heti heräämisen jälkeen vain kahvit kiehumaan ja tv päälle. Pakollisten aamu-uutisten ja säätiedotteen jälkeen alkaakin töllössä pyörimään Family Guy, Office ja muut viihdyttävät sarjat. Niitä on mukava pällistellä askareiden lomassa.

Eilen kävimme Central Park Zoossa. Madagascar-leffan ystävinä odotimme, että siellä meitä olisi vastaanottamassa Alex-leijona, Marty-seepra, Gloria-virtahepo ja Melman-kirahvi, vaan eipäs ollutkaan. Pingviinejä siellä kylläkin oli, vaikka eivätpä ne näyttäneet yhtä viekkailta, kuin leffassa. Jääkarhu oli koko eläintarhan vaikuttavin “nähtävyys”, jonka uintia pääsi tarkastelemaan sekä ylätasolta että veden alta. Sinänsä alue oli pieni ja sen ehti kiertää tunnissa läpi.

Seuraavana oli vuorossa The Museum of Modern Art, joka oli valtaisassa kokonaisuudessaan näkemisen arvoinen paikka. Hyvää sushia sieltä sai myös! Siitä suuntana taas Times Square ja pitihän sitä käydä tutustumassa paikalliseen lelukauppaan Toys’R’Usiin, jossa oli vähän eri meininki Suomeen verrattuna. Heti aulassa oli lapsille valtavan kokoinen maailmanpyörä ja sieltä löytyi myös mm. Willy Wonkan karkkitehdas karkkikeppeineen ja suklaalevyineen. Barbiemaailma oli myös ihan oma lukunsa: Suuri vaaleanpunainen linna, jonka sisällä oli varmaankin jokainen Barbie, mitä markkinoilta tällä hetkellä löytyy. Kaikenlaista 🙂

Tänään olikin sitten vähän pilvisempi päivä ja kävimme veneellä Liberty-saarella moikkaamassa  vapaudenpatsasta. Olihan neidillä näköä ja kokoa niin paljon, ettei meinannut kameran linssiin mahtua. Saarikierroksen jälkeen alkoikin sataa, joten menimme Museum of Modern Artiin katsastamaan Picassot, Dalit ja muut suuret nimet. Roskaruokalakko repesi tänään, kun alkoi vain tehdä pitsaa liikaa mieli… Mutta hyvää oli! Niin ja tosiaan, tulihan sitä syötyä eilen chocolate fudge brownie -jädeä…Niiiiiin hyvääääääää…

4 thoughts on “Jääkarhu helteessä ja pitsaa sateessa

  1. Loistavaa, kuvat ovat ensiluokkaisia! Kirjoittajasta oli mukava kuva joonialaisella pylväällä. Kukas kuvaajaa kuvaa… jotta nähtäisiin vilaus hänestäkin…

  2. Olen myyty, noi ”pinkut” ja jääkarhu videolla oli tosi kiva ja ihan mun juttu =)
    Kuvatkin on upeita ja valaisee tekstiäsi tosi kivasti, go Eija go…
    Ps. Pyytäkää et joku otta teistä kuvia niin pääsette molemmat yhdessä kohteeksi.
    Ai niin ja sun pitäisi vaihtaa sun statuksesi naamakirjassa, asuinpaikkasi on ihan väärä tällähetkellä =)

  3. Tuo jääkarhu-uinti oli kyllä hurmaava 🙂 Mekin käytiin tuolla puistossa viime kerralla, mutta ei tajuttu mennä katsomaan karhua tästä kuvakulmasta.Musiikki sopi hyvin esitykseen 🙂

Vastaa käyttäjälle Arja Kitunen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.