Vietimme Wellingtonissa väliyön ennen kuin jatkoimme matkaa lautalla eteläsaarelle. Lauttamatka kesti kolmisen tuntia ja saavuttuamme perille kello oli jo sen verran paljon, että päätimme yöpyä Pictonin pikkukaupungissa ja jatkaa matkaa aamulla kohti Golden Baytä ja Motuekaa.

Golden Bayssä olisimme halunneet käydä kiertelemässä Abel Tasmanin luonnonpuistossa sekä Torrent bayssä, mutta nämä toiveet eivät toteutuneet. Odottelimme kolme päivää, että kaatosade olisi loppunut ja olisimme päässeet patikoimaan, mutta siinä vaiheessa kun sääennuste lupasi vielä viikoksi sadetta päätimme luovuttaa ja lähteä etenemään etelää kohti. Tämän lisäksi olin onnistunut vielä saamaa mahataudin. Ehkä hanavesi ei olekaan etelässä enää meikäläisten bakteerisietokyvylle sopivaa? Pohjoisessa ei ollut mitään ongelmia tuon suhteen.

Neljän tunnin ajon jälkeen päädyimme Westport nimiseen paikkaan. Majapaikan löydyttyä suuntasimme turisti-infoon ja huomasimme, että ehdimme vielä käydä katsomassa lähellä olevan nähtävyyden Blowholen sekä pannukakkukivet.

Blowholen ”pärskähdys” tapahtuu aina vain tiettynä aikana nousuvettä. Infopisteissä ajat on laskettuna useiksi päiviksi etukäteen, jottei tarvitse itse arpoa oikeata aikaa. Olimme paikalla hyvissä ajoin ennen määrättyä hetkeä ja odottelimme kamerat kädessä muiden turistien kanssa. Vähän yli puoli kuusi pärskähdys tapahtui, mutta se ei ollut läheskään niin massiivinen kuin olimme kuvissa nähneet ja muiden kertomina kuulleet. Pärskähdystä odotellessa ilta olikin jo alkanut hämärtää, joten päätimme lähteä ajelemaan hotellille takasin. Pysähdyimme vielä pari kertaa tien varrella olevilla rannoilla ottamassa tyrskyistä kuvia ja ihmettelemässä jylhiä maisemia.

Kännykän nettiyhteys ei toiminut Westportissa lainkaan ja hotellistakin ostettavissa ollut yhteys toimi vain silloin kun sitä huvitti. Olemme selkeästi siirtyneet vieläkin syrjäisimmille seuduille.