So long NYC

Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Kaksi viikkoa on nyt tallailtu New Yorkin katuja ja tallailua olisi voinut vielä jatkaa vaikkapa Brooklynin suunnasta. Kaiken kaikkineen Hell’s Kitchen osoittautui loistavaksi sijainniksi ensikertalaisille, koska siinä oli kaikki kulkuyhteydet ja päänähtävyydet lähellä. Majailimme nämä kaksi viikkoa homeaway.com -sivuston kautta varatussa huoneistossa, joten asumiskustannukset pysyivät kohtuullisina verrattuna hotelliasumiseen. Tietenkin nyt, kun kaupunki ja sen julkinen liikenne on tutumpi, voisi majoittua kauemmaksikin ja säästää kustannuksissa vielä enemmän. Meillä oli huoneistossamme käytössä täysin varustettu keittiö, joten luulen, että säästimme ruokakustannuksissa kuitenkin aika lailla.

Kaiken kaikkiaan kaupungista jäi todella hyvä fiilis ja tunne, että sinne pitää jonain päivänä päästä uudelleen pidemmäksi aikaa. New Yorkin syke on jotain mitä ei aikaisimmilla reissuilla ole kokenut. Ja tällaisille kulttuuria rakastaville ihmisille kaupunki tarjoaa mitä moninaisempia elämyksiä Broadwaystä ja museoista lähtien. Vaikka kaupunki onkin iso ja miljoonien erilaisten ihmisten koti, tunsi siellä olonsa turvalliseksi. Kaikki ravintolat ja kaupat ovat auki melkeenpä 24/7 ja kaikkea on tarjolla orgaanisesta ruoasta kunnon pihveihin, K-martin halpatuotteista Versacen huippumuotiin. New Yorkista saa myös aivan uskomattoman hyviä pitsoja, jopa parempia kuin Italiasta! Mmmmmm.

Klikkaa kuvaa katsoaksesi koostevideo New Yorkista

*Video:new york

Viimeiset päivät vietimme kierrellen jo tutuksi tulleita katuja, kävimme kolikkopyykillä läheisessä pesulassa ja näimme vielä yhden Broadway-esityksen “The Motherf**ker With the Hat”, jota tähdittää Chris Rock. Esitys oli tavanomaisempi ja verrattavissa enemmän Suomalaiseen teatteriin, kuin aikaisemmin näkemämme Broadway-pläjäykset. Kävimme myös viimeisen illan kunniaksi syömässä ison veneellisen sushia ja katsomassa Harry Potterin 3D:nä. Täällä 3D-lasit ovat paljon kevyemmät ja sopivat päähän paremmin kuin Suomessa. Oli haikeaa pakkailla laukkuja, mutta onneksi emme ole vielä palaamassa Suomeen, vaan seuraava kohteemme on Orlando!

2 vastausta artikkeliin ”So long NYC

  1. Mahtava teksti, mahtava video ja osuva musiikki!! So long NY! Kaupungissa 3 kertaa käyneenä, voin sanoa että sinne on pakko päästä aina uudestaan ja uudestaan..ikävä jää aina. Ja samaa mieltä siitä, että olo on turvallinen (yömyöhään) ainakin alueilla missä ihmisiä pörrää..turvallisempi kuin Helsingissä! Ensimmäinen etappi takana…ja monta edessä 😉 Hengessä mukana, joka solulla :)!!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.