Ei ole helppoa ei. Kaiken piti olla ok viisumien suhteen. Olimme saaneet ohjeet, että Vietnamin visa on arrivalia varten meillä tulee olla kaksi 4 x 6 cm passikuvaa kummastakin ja 50 USD viisumimaksua varten. That’s it! Tällä viisumilla saisimme oleilla paikan päällä 30 päivää. Vaan eipäs ihan näin mennytkään.
Ensimmäinen vihje asiasta oli tuo, ettei meitä meinattu päästää Balilta koneeseen, koska meiltä puuttui tietynlainen lupalappu. Noh, puolen tunnin vakuuttelin jälkeen meidät päästettiin kuitenkin koneeseen. Vietnamin päässä viisumihakemuskopilla oleva kaoottinen ihmispaljous aiheutti hieman hämmennystä, etenkin kun Indonesian päässä kaikki oli sujunut rauhallisesti ja parissa minuutissa. Ehkä olisi tässä vaiheessa hyvä valottaa, mitä visa on arrival tarkoittaa Indonesiassa (tai ainakin Balilla). Astut koneesta ulos -> menet viisumijonoon -> annat virkailijalle 25 USD per viisumihakemus ja passin -> virkailija antaa viisumin. Kaikkeen tähän kului jonotuksineen aikaa noin viisi minuuttia.
Mutta Vietnamiin (Saigoniin) takaisin siis… Viisumihakemuksia käsittelee yksi koppi, jossa oli kaksi virkailijaa. Selkeitä jonoja ei ollut ja kukaan ei näyttänyt tietävän mitä piti tehdä. Ympärillä pyörivät virkailijat eivät puhuneet englantia, joten he eivät sen kummemmin osanneet opastaa. Menimmä siis jonoon seisomaan ja päätimme katsoa mitä tapahtuu. Vuoromme tultua löimme kuvat ja rahat tiskiin ja virkailija vain tuijotti meitä. Lopulta hän näytti erilaisia kaavakkeita ja tajusimme, että meidän tulee jotain lappuja täytellä. Otimme laput, täytimme ne ja menimme uudestaan jonoon. Siinä vierähti taas aikaa ja lopulta olimme taas luukulla. Annoimme virkailijalle laput, kuvat ja rahat ja taas hän katseli meitä ja alkoi hokemaan ”paper”, ”paper” äkäisellä äänellä. Eihän me tajuttu mitä hän tarkoitti ja osoittelimme vain hakemuspapereita, jotka olimme juuri täyttäneet. Lopulta hän hermostui ja sen enempiä selittelemättä vain otti seuraavan jonossa luukulleen, eikä enään suostunut puhumaan meille mitään.
Kysäisimme sitten muilta odottelijoilta, että mitähän meiltä puuttuu, niin kävi ilmi, että meillä olisi kuitenkin kaikesta huolimatta pitänyt olla joku ennakkoon haettu lupalappu mukana. Kuulemma kaikilla rajanylityspaikoilla sitä ei tarvita, mutta Saigonissa kylläkin. Okei. Eli suomalaisina meillä on oikeus olla maassa 15 päivää ilman viisumia JOS meillä on tuon 15 päivän päähän ostettuna lippu pois maasta. Kyllähän meillä on lippu pois maasta, mutta vasta 4.2.
Eipäs siinä. Päätimme kuitenkin jättää tuon viisumiasian sikseen ja mennä pokkana passintarkastukseen ja katsoa miten siinä käy. Annoimme virkailijalle passit ja nuori virkailija kyseli kauanko aiomme olla maassa. Kerroimme hänelle tilanteen ja sanoimme, että liput on hankittuna, mutta vasta 4.2. Hän siinä hetken mietti ja pyöritteli passeja ja lopulta sanoi, että päästää meidät läpi, jos lupaamme poistua maasta 15 päivän jälkeen tai hankkia viisumin paikan päältä. Hän antoi vielä osoitteen, josta voimme viisumin käydä anomassa. Hyvähyvä!
Seuraavana päivänä aloin selvittelemään viisumiasioita lisää ja juttelin sekä paikallisten että turistien kanssa asiasta. Kaikki olivat sitä mieltä, ettei itse kannata mennä Immigration Officeen asioimaan, vaan kannattaa laittaa matkatoimisto asialle. Kuulemma virkailijat ovat niin korruptoituneita, että heille joutuu maksamaan ”käsittelyrahaa” monesti useita satoja dollareita, ennen kuin ottavat hakemuksen käsiteltäväksi. Päätimme siis hoitaa asian matkatoimiston kautta, joissa hinnat näyttivät olevan samoja, 65 dollaria per hakemus. Yleensä käsittelyaika on viisi arkipäivää, mutta uuden vuoden pyhien takia saamme viisumimme vasta 10.1., joten joudumme hengailemaan Saigonissa siihen asti. Tässä sitä nyt sormet ristissä odottellaan, että saadaan passit viisumeineen takaisin!
Visa on arrival on Vietnamin kohdalla näköjään sitten vähän harhaan johtava käsite. Eikä meillä vieläkään ole hajua kuinka lupalapun olisi voinut hankkia netin kautta. Vai olisiko edes voinut.
Mutta eipä tässä. HipHei! Pientä jännitystä arkeen 🙂
