Korkeita huippuja ja matalia vesiä

Usain BoltEilinen aamuaurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja päätimme ottaa suunnan kohti Rockefeller Plazaa ja Top of the Rock -näköalatasannetta. Hissi vei meidät 70:nteen kerrokseen, jonka tasanteelta pääsimme ihailemaan kaupunkia lintujen vinkkelistä katsottuna. Tovi siinä vierähti katuja katsellessa ja kuvia otellessa. Maan pinnalle palattuamme teimme pienen shoppailuspurtin, joka päättyi saldoon Eija-0/Jami-kengät. Kuuman päivän jälkeen olikin tarpeen mennä viilentämään kroppaa ja nollaamaan ajatuksia leffateatteriin, joten päädyimme popparitiskin kautta katsomaan Cars 2 -leffaa. Voi mitkä penkit Amerikkalaisissa leffateattereissa onkaan! Teki tiukkaa pysyä hereillä koko leffan ajan, kun penkit ovat niin muhkeita ja pehmeitä. Hyvä oli elokuva, voimme suositella! Pitäisi muuten myös pikkuhiljaa alkaa suunnittelemaan seuraavaa matkakohdetta.

Tänään päivä alkoi 10 kilomertin reippailulla, kun lähdimme Central Parkiin urheilemaan. Minä vuokrasin pyörän ja Jammeri juoksi koko matkan. Täytyy sanoa, että tiukkaa teki, vaikka itselläni olikin pyörät alla. Aurinko paistoi tänäänkin pilvettömältä taivaalta ja asteita oli yli 30. Huh. Tiukan lenkin jälkeen piti ottaa kulutetut kalorit takasin ja ostaa pehmikset. Illalla päädyimme 3 tunnin Manhattania kiertävälle risteilylle, jonka jälkeen piti (taas) päästä pitsalle. Nyt voisinkin tästä siirtyä iltapalaksi hankitun omenapiirakan kimppuun… 🙂

2 thoughts on “Korkeita huippuja ja matalia vesiä

Vastaa käyttäjälle Maria Jokela Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.