I don’t like reaggae, oh no, I love it! Maanantaiaamuna laiva laski ankkurinsa Ocho Rioksen satamaan. Nimi Ocho Rios tarkoittaa kahdeksaa satamaa. Se oli ennen 8000 asukkaan kokoinen kalastajakylä, mutta tulee nykyään toimeen turismilla. Maissa oli aikaa vain reilu viisi tuntia, joten jouduimme valitsemaan lähdemmekö katsomaan nähtävyyksistä esimerkiksi Bob Marleyn taloa tai vesiputousta vai jäämmekö rannalle.

Emme olleet ottaneet nähtävyyksistä etukäteen selvää sen enempää ja merivesi näytti niin kirkkaan siniseltä ja houkuttelevalta tuona kuumana päivänä, että päädyimme rannalle palmujen katveeseen. Valkoinen rantahiekka tuntui pumpulilta upotessa varpaiden väliin ja merivesi oli ihanan viileää. Paikallisilla oli vapaapäivä, joten heitäkin oli rannalla suurin joukoin. Ei tarvinnut kauaa paikalla istua, kun jo tultiin tarjoamaan ”savuja”. Kolmella US dollarilla olisi saanut sätkän, jonka olisi kuulemma voinut rannalla pössytellä.

Kaijuttimista kuului Bob Marleyn musiikkia ja tunnelma oli todella rento. Näytti, ettei kenelläkään ole kiire minnekään. Välillä vierestä kuului paikallisten puheensorinan seasta ”okei maan – no worries” ja ” relax maan”.  Siinä istuessani ja katsellessani ympärillä nousevia vihreitä metsän peitossa olevia vuorenseinämiä muistui mieleeni lapsena näkemäni elokuva Cool Runnings, joka on tositapahtumiin perustuva tarina Jamaikan rattikelkkajoukkueesta. Elokuvassa on kohtaus, jossa joukkue harjoittelee vastaavanlaiselta vuorelta kelkalla laskua. Ei ihan samanlainen harjoittelualusta kuin oikea jäärata, mutta Olympialaisiin asti kuitenkin pääsivät! 🙂