Vähän ristiriitaisin tuntein sitä Pariisiin saapui, koska tiesi kaupungin olevan viimeinen pysäkki ennen kotiinpaluuta. Ilma oli kivan keväinen eli selkeästi plussan puolella mentiin ja ruohokin oli jo vihreää. Olimme kuulleet, että pariisilaiset eivät ole mitenkään mukavimmasta päästä ja eivät mielellään puhu englantia, joten pienellä varauksella alussa mentiin.
Kupla kuitenkin puhkesi nopeaa, koska olimme vuokranneet keskustasta airbnb:n kautta asunnon ja asunnon isäntä oli meitä siellä vastassa. Hän, José, tervehti meitä oikein iloisesti ja oli jopa hommannut kahvit ja teet valmiiksi, puhelimeen internetillisen sim-kortin, pyöränvuokrauskortit sekä kartat. Hän näytteli kartasta paikkoja missä kannattaa käydä, kertoi parhaimmat leipomot (voih, se siitä hiilarittomasta dietistä) ja tarjoutui jopa oppaaksi niin halutessamme. Kämppä oli oikein kiva kaksio ja hintakin oli vain 200e/vko!
A
jattelimme alkaa orientoitumaan jo Suomea varten ja ottaa Pariisin ihan rennosti. Täytyy kyllä myöntää, että edellinen 30 tunnin lento verotti myös aika lailla. Kävimme katsastamassa Notre Damen goottikappelin ja kapusimme myös 400 porrasta ylös katolla katselemaan kaupunkia sekä gargoyleja. Louvre oli mieletön kokemus ja sitä kierrellessä menikin koko päivä. Myös riemukaari, Eiffel-torni ja Sait Elysee tuli käppäiltyä katsomassa. Yksi päivä piti tietty pyhittää shoppailulle ja kävimme myös katsomassa Moulin Rouge -näytöksen, joka oli kyllä hinta-laatu -suhteeltaan aika pielen mitoitettu. Paikka oli ahdettu täyteen, osa porukasta istui selin lavaan päin ja meidänkin istumapaikasta blokkautui osa lavasta kokonaan näkymättömiin.
Itse yritin käyttää ranskaa niin paljon kuin mahdollista ja välillä kyllä sain erittäin huvittuneita katseita osakseni, mutta näyttivät kuitenkin ymmärtävän mitä tarkoitin. Osa ei puhunut englantia juuri ollenkaan ja lähinnä näissä tilanteissa osa meni vähän kuin lukkoon ja mieluiten liukenivat paikalta. Osan kanssa taas tässä vaiheessa mentiin elekielilinjalle ja saatiin viesti perille sitäkin kautta.
Pariisin arkkitehtuuri on upeaa ja kaduilla kävellessä näkee toinen toistaan hienompia asumuksia. Olisi ollut kiva nähdä kyseisiä asuntoja myös sisältäpäin. kahvilakulttuuri kukoistaa ja ihmiset kerääntyvät lukemaan lehtiä ja seurustelemaan espressokupin ääreen. Poskisuudelmiin näin suomalaisena en ihan heti lämmennyt, mutta kaipa siihenkin tottuisi.
Tässä sitä nyt istutaan koneessa kohti Oulua. Tai siis ensin kohti Riikaa, sitten Turkua ja sitten Oulua. Pitkä on taas matka ajallisesti, mutta hinnassa säästetään. Matka Riikasta Turun kautta Ouluun taittuu potkurikoneella… Aikamoinen tärinä ja hurina päällä.
Saas nähdä minkälainen shokki on laskeutua Oulun kentälle. Eipä siellä olekaan tullut viimeiseen kymmeneen vuoteen asuttua. Tässä sitten aletaan suunnittelemaan tulevaisuutta. 
]]>
Tämä on näköjään jo muodostunut perinteeksi, että lentokentällä kirjottelee loppublogia. Phuketin kenttä on pienehkö ja normaalin lentokenttämäinen kompleksi, jossa ei pääse eksymään. Biisit täällä ei pauku ollenkaan ja putiikkejakin on suhteellisen vähän. Vähän jännitti laukkujen painot, mutta parilla kilolla jäätiin kokonaispainon alle, eli 58 kg painavat yhteensä. Tässä on kyllä taas perinteiset keinot käytössä, eli raskaimmat vaatteet päälle, takit kantoon ja käsilaukku täyteen romua. Vielä kertaakaan ei tällä reissulla ole käsimatkatavaroita muistaakseni punnittu. Ja ihan hyvä niin, sillä noissa kyllä kilorajat ylittyisivät kevyesti, koska niissä on läppärit ja kindlet ja laturit jne.
Thaimaa oli oikein kiva kokemus! Tänne pitää ehdottomasti päästä uudelleen Bangkokiin ja sitten noille pienemmille saarille. Olihan tuo Phuketkin ihan kiva, mutta ehkä liian turistoitunut omaan makuun. Ihmiset ovat jälleen kerran olleen oikein mukavia ja kyllä sitä tässä reissatessa on käsitys vahvistunut siitä, että ihmiset kohtelevat sinua siten miten itse kohtelet heitä. Niin uskomattomia törppöjä välillä näkee, että oikeen hävettää koko turistikunnan puolesta. Tänäkin aamuna, kun kävimme läheisessä pienessä kaupassa eräs suomalainen nainen tuli kysymään myyjältä moneltako viereinen kauppa aukeaa. Myyjä ei ensin ymmärtänyt kysymystä, josta nainen hermostui ja alkoi huutamaan rallienglannilla myyjälle kysymystä uudelleen. Lopulta, kun myyjä tajusi ja vastasi, ettei hän tiedä aukioloaikoja, nainen haukkui myyjän suomeksi ja lähti ovet paukkuen paikalta. Uskomatonta.
Olimme aikaisemminkin kuulleet, että thaimaalaiset eivät saa näyttää tunteitaan tai menettää kasvojaan julkisesti. Tämä tuli huomattua esimerkiksi, kun ravintolassa yritimme tilata ruokaa ja tarjoilija ei ymmärtänyt mitä tarkoitimme. Siinä hän kysyi tilauksen uudelleen ja sitten vain hymyillen poistui paikalta. Puolen tunnin odottelun jälkeen kysyimme toiselta tarjoilijalta, että onkohan meille tulossa mitään, niin hän sanoi, ettei meidän tilausta ole edes otettu vastaan. Samoin myös, jos kysyi neuvoa vastaantulijalta tai jopa hotellin aulasta, niin he neuvoivat aina jotain, vaikka heillä ei olisi ollut harmainta haisuakaan koko asiasta. Yleisesti täällä kyllä puhutaan englantia paljon paremmin kuin Vietnamissa.
Kuningas ja muutoinkin kansallishenki on täällä korkealle arvostettua. Kuninkaan kuvia on joka puolella ja hänestä ei saa rangaistuksen uhalla puhua pahaa. Bangkokissa meille kerrottiin, että siellä soi julkisilla paikoilla joka päivä klo 6 ja 20 kansallislaulu, jolloin kaikkien pitää pystähtyä ja istuvien nousta seisomaan. Jopa turistien. Itsekin pääsimme kokemaan moisen, kun menimme elokuviin vähän ennen kahdeksaa illalla ja ennen elokuvaa valkokankaalle pärähti pyörimään kansallislaulun säestämänä video, jossa kuningas oli pääroolissa. Kävi mielessä, että täällä ei tulisi kyseeseenkään skandaalihakuiset juorut mitä esim. Ruotsin kuninkaasta on vastikään laitettu liikkeelle tai miten yleensäkin julkkiksista useimmissa maissa halutaan kaivaa lokaa esille. Enpä kyllä nähnyt yhtäkään thaimaalaista juorulehteäkään, vaikka enpä niitä kyllä etsinytkään.
Ja seuraavaksi siis Pariisi! Olen tässä parin edellisen päivän aikana kaivellut 17 vuoden takaisia ranskan kielen opintoja muistin syövereistä. Saas nährä miten käy! Ymmärtääkö mua kukaan. Ainakin aion sitkeästi yrittää
Nyt, kun Phuketissa kerran ollaan, niin pitäähän sitä päästä vähän pyörähtämään läheisillä saarillakin mutka. Intoa tietty lisäsi se, että Phi Phillä on kuvattu Leonardo Di Caprion ”The Beach” -leffa ja Bond saarella Roger Mooren tähdittämä ”Kultainen ase”. Kummatkin leffat olen nähnyt vuosia sitten, mutta muistan kyllä elävästi kuinka hienoilta maisemilta paikat elokuvissa näyttivät. Oli jännä päästä ihan itse upottamaan varmaat samaan hiekkaan Leonardon kanssa ja kahlaamaan veteen, missä itse herra Moore on uittanut varpaitaan. Kummatkin reissut olivan kokopäivän retkiä.
Phi Phi -reissulla pörräilimme ympäriinsä pikaveneellä, jossa oli viisi moottoria. Ensin pysähdyimme Maya Bayn -poukamaan, jossa odotti aikamoinen näky: parikymmentä turistipaattia yritti luovia pienessä poukamassa itselleen tilaan ja ranta kuhisi turisteja. Tunnelma ei ihan ollut leffan kaltainen, mutta jos kuvitteli kaikki muut pois ja itsensä yksin istumaan valkoiselle rantahiekalle, niin paikka oli kuin paratiisi turkoosine vesineen ja palmuineen. Pitääkin katsoa leffa uudestaan ja bongailla tutuksi tulleita paikkoja.
Maya Baysta kävimme mutkan apinasaarella, josta siirryimme snorklailemaan saaren pohjoispuolelle. Vesi oli kirkasta ja kalat uiskentelivat korallien seassa. Seuraavaksi kiirehdittiinkin jo syömään, josta matka jatkui Khai Nok -saarelle, jossa pääsi makoilemaan rannalla ja uimaan sekä snorklailemaan lisää. Reissu oli kiva, vaikka upeat maisemat olikin pilattu liiallisella turismilla ja turistien jättämillä roskilla.
Bond-saari -reissu oli myöskin kokopäivän matka, joka alkoi apinatemppeliin tutustumisella. Toisin, kun Balilla nämä apinat eivät varastelleet ihmisiltä laseja päästä ja sandaaleja jalasta. Ainoastaan, jos kädessä tai kassissa oli ruokaa, ne kiipeilivät olalle ja kurkottelivat kasseihin. Temppelillä oli myös hirveästi kulkukoiria, jotka olivat ihan kamalassa kunnossa. Minen voinut lopulta enää katsella niitä raasuja, vaan poistuin autolle takaisin etuajassa.
Siitä matka jatkui Phang Nga Bayn kautta Koh Pan Yi -saarelle ja siitä Bond-saarelle. Bond saari oli Phi Phin tavoin täynnä turisteja, mutta emme antaneet sen häiritä. Siellä se kivi törrötti keskellä vettä ihan kuin Kultaisessa aseessakin ja oli kyllä aika nostalgiset fiilikset. Olen aina ollut Bond-elokuvien suurkuluttaja ja mieleen palautui muistot, kun isän kanssa ensimmäistä kertaa katsoin kyseisen leffan. Oli siistiä päästä näkemään nyt itse kyseinen kivimöhkäle! Rogerin jalanjäljiltä siirryimme melomaan Tum Talu -luolille, jossa näimme mahtavien maisemien lisäksi rannalla tepastelevia kaloja.
Bond-reissulta jäi oikeastaan paremmat fiilikset kuin Phi Phi -matkalta. Ehkä osittain johtuu kyllä matkanjärjestäjästäkin. On se vaan kuitenkin harmi, että tuollaiset uskomattoman hienot paikat pilataan liiallisella turismilla.
]]>
Mitäs sitä voisi Phuketista sanoa. Näin yli seitsemän kuukautta reissanneena tuntui oudolta mennä paikkaan, jossa suunnilleen joka toinen vastaantulija oli turisti ja joka viides suomalainen sellainen. Kivaahan se kyllä oli solmia uusia suomalaisia tuttavuuksia ja samalla tuli taas huomattua kuinka Suomi on pieni maa, jossa tuttuja tai ainakin tutun tuttuja löytyy, kun tarpeeksi kauan turistaan.
Kävimme Phuketissa katsastamassa Big Buddhan, kobrashown, perhospuutarhan, Phuket Townin sekä Patongin ja useat markkinatkin tuli koluttua läpi. Ruoka oli hyvää, ihmiset mukavia ja hintataso kohtalainen, vaikka turismin myötä hinnat nousevatkin kuulemma vuosi vuodelta.
Kata Beach oli kivan rauhallinen paikka verrattuna Patong Beachiin, mutta siellä oli kuitenkin kaikki tarvittava kaupoista, apteekeista ja hoitoloista lähtien. Paljon sielläkin oli kyllä turisteja, jotka olivat tulleet vain halvan viinan ja muiden oheistuotteiden perässä.
Loppujen lopuksi oli kuitenkin kiva pyöriä suomalaisten seurassa ja ottaa ensiaskeleita kohti kotosuomea. Ja lämpöä kyllä riitti myös! Yli 30 astetta joka päivä
]]>
Ja taas ollaan lentokentällä, viikko vierähti nopeaa. Olimme varanneet linja-autokuljetuksen Phuketiin, mutta aikamme pähkäiltyämme päätimme kuitenkin lentää. Lento ei tullut loppujen lopuksi paljo kalliimmaksi ja se mitä olisimme viettäneet 12 tuntia bussissa, vietämme alle tunnin koneessa.
Matkalaukkujen paino meinasi aiheuttaa ongelmia, mutta sitten huomasimme, että jos liittyy ilmaiseen Bangkok Airlinesin kanta-asiakasohjelmaan, niin saa laittaa ruumaan matkatavaroita 20 kg:n sijasta 30 kg! Loistavaa! Se ratkaisikin ongelman. Paitsi, että sen verran tuli taas shoppailtua, ettei matkalaukku mennyt kiinni, joten joutui laittamaan päälle kaikkea ”turhaa”. Niin kuin esimerkiksi nahkasaappaat, jotka ostin. Ja hupparin, ja pari laukkua tunkemaan sisäkkäin.
Tässä sitä istutaan 28 asteen helteessä mustat polviin asti ulottuvat saappaat jalassa. Aukaisin kyllä vetoketjun, että vähän tuulettuu jalat, mutta nyt minusta tuntuu, etten saa niitä enää kiinni 
Koh Samuin kenttä ei olekaan nimittäin ihan tyypillinen lentokenttä, sillä tämä on ulkona. Osa kaupoista on sisätiloissa ilmastointeineen, mutta emme jaksa niissä kierrellä, joten istuskelemme pihalla.
Muistan joskus 20 vuotta sitten katselleeni matkaesitteitä tehden mielikuvitusmatkoja ympäri maailmaa. Koh Samui oli sillon minulle mysteerinen paratiisisaari, joka tuntui tavoittamattomalta. Mutta täällä sitä ollaan, eli näin sitä haaveet toteutuvat! Se minkä mielikuvan lapsena sain päähäni paratiisista osoittautui osittain oikeaksi. Täällä on todella hienoja paikkoja ja maisemia ja jos olisimme lähteneet vaikka veneellä tutkimaan saarta enemmän, olisimme varmasti nähneet vieläkin upeampia paikkoja.
Tällä kertaa kävimme tutkimassa vain saarta maalta käsin, emmekä lähteneet vesille. Näimme vesiputouksen, syötimme elefantteja, kävimme tervehtimässä muumioitunutta munkkia ja näimme useita Buddha-patsaita. Hotellimme oli meren rannalla, joten tuli myös uitua meressä ja vain chillailtua. Seuraavaksi odottaa kaksi viikkoinen Phuketissa, Kata Beachilla.
Kappas, kajareista pärähti soimaan November Rain! Ei kylläkään Gunnareiden versiona, mutta loistava biisi kuitenkin.
Taidanpa hakea kahvit tässä odotellessa
]]>
Pikavisiitti Bangkokissa osoittautui oikein mieluisaksi kokemukseksi, eikä syy ollut ainoastaan viiden tähden hotellissa missä majailimme. Saatiin hotels.comista 70% alennuksella AETAS Residence -hotskusta huone ja voi juma mikä lukaali! Huoneessa oli pesukoneesta lähtien kaikki tarpeellinen ja henkilökunta oli yhtä aurinkoa. Kuntosali, uima-allas ja saunaosasto eivät myöskään olisi voineet olla parempia. Voi lämpimästi suositella!
Itse kaupunkikin vaikutti oikein viihtyisältä suurkaupungiksi. Emme tietty nähneet siitä kuin murto-osan, mutta hyvä fiilis jäi. Kävimme käppäilemässä Lumpini Parkissa, syömässä sushia Siam Centerissä ja katsastamassa katumarkkinoita. Halvalla lähtee ja hinnoissa ei ollut niin kova tinkiminen kuin Vietnamissa. Siitähän tietty seurasi se, että taas joutui ostamaan lisää kiloja seuraavaa lentoa varten. Onneksi tuo toimii Air Asialla hyvin ja kaiken voi hoitaa netin kautta. Kätsyä!
Seuraavaksi kohti Koh Samuita 
]]>
Ja taas lentokentällä. Tällä kertaa suuntana Thaimaa, Bangkok. Alunperin oli tarkoitus kierrellä Vietnamissa enemmänkin, mutta matkaväsymys iski emmekä jaksaneet lähteä Mui Ne:ta pidemmälle seikkailemaan. Tulihan tässä kuitenkin nähtyä suurkaupungin syke ja pikkukaupungin rantaelämä, joten onhan siinäkin. Vietnamista yleisesti täytyy sanoa, että aivan ihana paikka! Ihmiset ovat ystävällisiä, ruoka hyvää ja ostokset halpoja.
Meikäläinen on tässä ollut shoppailematta seitsemän kuukautta, joten eilen sitten annoin itselle luvan ja lapasistahan se lähti Kuuden kilon edestä tuli matkalaukkuun lisää tavaraa ja ei meinannut kiinni mennä. Piti ostaa oikein lisää kiloja laukkuun, onneksi Air Asialla se onnistuu kätevästi netin kautta. Muutenkin on kyllä hyvä lentoyhtiö. Vaikka minkälaisia lisäpalveluja on ostettavissa, lennon päivien siirrot onnistuu ja kaikki voi tehdä netin kautta. Tuossa vähän suunnittelimme tulevaakin ja ostimme 22.2. lennot Phuketista Pariisiin! Hetken mielijohteessa ja halpojen hintojen perässä tulee tämmöisiä älynväläyksiä. Vielä on asiasta ihan hyvä fiilis, mutta katsotaas, kun on aika jättää aurinkorannat, että miltä Ranskan kylmyys maistuu.
Mitäs kivaa sitä jäikään Vietnamista mieleen…hmmm…Mitä tuossa juttelimme paikallisten kanssa, niin täällä palkkataso on Indonesiaa korkeampi. Porukka tienaa semmoista 400 usan dollaria per kuukausi. Erehdyin kysymään eräältä tytöltä, että onko hän opiskelija (kun ei täällä ikää osaa arvioida) ja hän katsoi minua pitkään ja sanoi, että ei todellakaan hän on 28-vuotias. Minä siihen sitten kerroin, että itse olen 33 ja valmistuin toiseen ammattiin vasta alle vuosi sitten. Siitä sitten alkoi keskustelu, ettei Vietnamissa ole aikuisopiskelua ollenkaan tai ainakin se on erittäin hankalaa ja epätavallista. Yleisesti vietnamilaiset eivät osaa puhua englantia ja kommunikointi oli joskus todella turhauttavaa. Eli heti, kun löytyi joku joka enkkua osasi, niin piti tentata vähän näitä perusjuttuja. Alkoholin juonnille ikäraja on 18-vuotta, mutta käytännössä sitä ei valvota. Kuulemma, jos baareissa sinulla on erittää henkilöllisyystodistus, että olet täysi-ikäinen, niin saat juomista alennusta. Muuten sillä ei ole vaikutusta mihinkään suuntaan.
Toisin kuin Balilla, Vietnamissa tulee olla jokaisessa talossa talon numero ja osoite, mikä oli kyllä erittäin hyvä juttu. Suurkaupungissa eksyy muutenkin helposti, joten nyt pysyi suurinpiirtein kärryillä, että missä oltiin menossa. Sähkölinjat täällä ovat hurjia. Katujen päälle vedetyssä johtomeressä ei ole päätä eikä häntää, vaan sadat johdot on vaan kasattu yhteen pinoon. Aina, kun uusi johto tarvitaan, niin se vedetään koko matkalta uusiksi. Eipä huvittaisi olla sähkömies tuolla.
Kierrätystä täällä ei harrasteta minkäänlaista ja roskia heitellään kaduille ja mereen. Monet rannat olivat täynnä muoviroskaa ja sen takia täysin uimakelvottomia. Vietnamissa ei kuulemma saa pankkilainoja, joten jos haluaa esimerkiksi asunnon ostaa, niin siihen tulee säästää rahat. Näin nuoret parit joutuvat asumaan yleensä ensin jomman kumman vanhemmilla, ennen kuin voivat muuttaa omaan asuntoon.
Lentokentästä vielä. Aika jännä, että Balin lentokenttä oli paljon isompi, eläväisempi ja siellä oli paremmat ostosmahdollisuudet kuin Saigonissa. Täällä ei soi musiikkikaan, mutta onneksi perinteeksi tulleen puolen kilon m&m-pussin sai sentäs ostettua. Ja nyt koneeseen!
]]>
Kuuden tunnin kuuden euron ”ilmastoidun” bussimatkan jälkeen saavuimme rannikkokaupunkiin nimeltään Mui Ne. Täällä ei passaa aikataulujen varaan suunnitella mitään, sillä näköjään kesken matkan kuski voi pysähtyä tunniksikin kahvittelemaan ja turisemaan sukulaistensa kanssa jättäen bussillisen turisteja ihmettelemään tulikuumaan autoon. Jos jotain tällä reissulla on oppinut, niin se on kyllä kärsivällisyys. Alkumatkasta tuommoinen olis ottanut vihaksi oikein kunnolla, mutta nyt sitä vaan tuli tuumailtua, että tässä sitä sitten istutaan eikä muuta voida
Mui Ne oli kiva pikkuinen turistien valtaama rantakaupunki. Majailimme Pandanus hotel & Spa -nimisessä resortissa, joka aluksi tuntui, ettei se täydellisine palveluineen ole meidän paikka ollenkaan, mutta äkkiä olemiseen näköjään tottui. Tässä on seitsemän kuukautta menty tukka putkella nähtävyyksiä katsomassa, joten kahdentoista päivän oleminen tuntui oikein mukavalta. Tuota paikkaa voi todella suositella kaikille, jotka haluavat rauhallisen ja rentouttavan rantaloman. Kaikki tarvittava löytyi resortin sisältä, eikä sieltä olis tarvinnut poistua ollenkaan. Ja siellä pysyttelimmekin muuten, paitsi yhtenä päivänä kävimme katsastamassa läheiset hiekkadyynit. Ja päästiinpä sitä kokeilemaan hiekalla pulkkamäkeilyäkin!
Oikeastaan Saigoniin tulon jälkeen on reissufiilis ollut tasaiseen laskussa. Paikkaa ei voi missään nimessä syyttää, sillä Vietnam on mitä ihanteellisin lomapaikka halpoine hintoineen ja ystävällisine ihmisineen. Täältä pitäisi tulla monen asiakaspalvelualalla olevan hakemaan mallia. Sitä huomaa itsestääkin, että on paljon ystävällisempi ja huomaavaisempi näissä maissa, missä itseäkin kohdellaan hyvin. Tietty täältä löytyy noita perus taksihuijareita sun muita, jotka yrittävät huijata rahat, mutta yleinen fiilis on todella rento ja mukava. Tässä sitä ollaan pohdittu tulevaa ja muutettiinpa Thaimaaseen siirtymistäkin viikolla eteenpäin. Koti-ikävä siis iski seitsemän kuukauden reissauksen jälkeen ja iskikin rajusti. Otamma nyt päivän kerrallaan ja fiilistelemme mitä tässä tapahtuu. Mui Ne:n jälkeen ollaan vielä viisi päivää Saigonissa ennen Bangkokiin siirtymistä.
Niin ja nuo lohikäärmebilekuvat ovat uuden vuoden bileistä. Jäniksenvuosi vaihtui lohikäärmeenvuodeksi.
]]>
Päivä alkoi kivasti kun treffattiin poikien kanssa tarkoituksena lähteä tutkimaan Củ Chi tunneleita. Hyppäsimme aamulla paikallisbussiin ja lähdimme köröttelemään keskimäärin 20 kilometrin tuntivaihtua kohti määränpäätä. Istuin vanhan miehen vieressä joka tarjosi hedelmän joka näytti vähän mandariinilta mutta sisälsi jotain aivan muuta. Bussissa matkustavat nojailivat lähimpään henkilöön ilman vaivaantuneisuuden tunnetta johon tottui alun ihmettelyn jälkeen aika nopeasti.
Củ Chi tunnelithan olivat isossa roolissa sodan aikaan ympäri Vietnamia. Ne toimivat sotilaiden lepopaikkoina, jonka lisäksi niitä käytettiin siirtymisessä sekä ammus- ja ruokavarastoina. Tunneleista löytyi jopa sairaalat ja asuintilat, mutta elo niissä ei ollut kovinkaan kaksista ja malaria ja muut taudit vaivasivat niiden asukkeja.
Pelkästään Củ Chissä tunneleita on kaivettu hurjat 121 kilometria, jotka toimivat nykypäivänä turistien nähtävyytenä. Paikan päälle pudotettiin sodan aikana 500 000 tonnia pommeja, mutta kolmeen eri tasoon kaivetut tunnelit pysyivät pääosin vahingoittamattomina.
Tunnelit olivat täynnä erilaisia ansoja pommeista kuoppiin, joissa oli bambuista yms. veistettyjä piikkejä. Ansoja löytyi lähes joka nurkasta, joten tunneleiden tutkimista varten Vietnamilaisten viholliset joutuivat kouluttamaan ihan omat ryhmänsä.
Henkitysputket olivat aika nerokkaasti piilotettu termiittien pesiin, joten vihollisilla meni pitkään tunneleiden paikallistamiseen.
Päivä oli erittäin mielenkiintoinen, vaikkakin kommunistipropaganda väritti esittelyvideoita välillä ehkä jopa hieman koomisesti. Pari päivää tämän jälkeen käväisimme myös Saigonin sotamuseossa, jonka jälkeen ymmärsimme taas hieman enemmän sen ajan hirvittäviä tapahtumia.
]]>
Viuh ja vauh vaan taas, kun skootterit painelevat autojen kanssa ohi. Jos Balilla ei meinannut uskaltaa tietä ylittää, niin täällä se vasta pelottavaa onkin. Tiet voivat olla kahdeksankaistaisia ja skoottereita autojen seassa kymmeniä vierekkäin. Paras neuvo tien ylitykseen on, että sen verran katsoo ettei busseja ole tulossa ja lähtee vain tasaiseen tahtiin kävelemään eteenpäin. Missään nimessä ei saa pysähtyä saati peruuttaa. Jos joku paikallinen sattuu olemaan samaan aikaan ylittämässä tietä, niin vanaan vaan ja mukana yli. Pari onnettomuutta ehdimme nähdä, jossa skootterit olivat kolaroineet. Täällä kun ei liikennevaloja ole tapana paljon noudatella. Ja eipä niitä kyllä paljon olekaan.
Ho Chi Minh City, entinen Saigon, on yli seitsemän miljoonan asukkaan suurkaupunki. Kaupunki on jaettu eri osiin, districteihin, joita on parisenkymmentä. District 1:llä on liikekeskus kalliine liikkeineen ja hienoine kahviloineen. Sieltä toisaalta löytyy myös backbackereiden halpojen motellien alue sekä useita räätäliliikkeitä ja ostospaikkoja. Itse majailemme district 3:lla Victory Hotel Saigonissa, joka on hinta-laatu -suhteeltaan oikein hyvä majapaikka.
Saigonissa on paljon nähtävää ja koettavaa. Täällä on erilaisia museoita, puutarhoja, eläinpuisto ja kaikkea muuta turistikivaa. Meillä oli huono tuuri ja olimme kipeinä melkein koko ajan, joten kävimme vain käppäilemässä puistoissa, War museossa ja vähän ostoksilla. Ostosten hinnoista joutuu tinkimään, mutta senhän opimme jo Balilla. Hyvää ruokaa saa parilla eurolla. Taksimatkatkin ovat edullisia, vaikka täällä pimeitä takseja onkin pilvin pimein. Tunnetut mittarilliset taksifirmatkin tuppaavat ajamaan kiertoteiden kautta, jolloin mittariin ehtii kertyä isommat lukemat.
Kieltä on opittu perus kiitosten ja ole hyvien verran. Kielen oppiminen on täällä suhteellisen hankalaa, koska intonaatioita on paljon ja sama sana eri intonaatiolla voi tarkoittaa ihan eri asiaa.
Meillä oli myös ilo päästä seuraamaan paikallisia perinteisiä häitä! Aamulla oli temppelissä tulevan avioparin siunaustilaisuus, jonka suorittivat paikalliset munkit. Tilaisuus oli pieni ja siihen osallistui vain lähiperhe. Avioparilla ja vierailla oli päällään pitkät kaapumaiset mekot ja kaikki olivat avojaloin. Serenomiassa vaihdettiin länsimaisten sormusten sijaan puiset rannekorut symboloimaan liittoa. Siunauksen jälkeen aviopari lähti perheineen levähtämään ja valmistelemaan iltatilaisuutta, johon tuli enemmän vieraita. Vietnamilaiset häät ovat yleensä suuria, yleensä n. 300 vieraan tilaisuuksia, mutta nämä missä olimme olivat 30 vieraan häät.
Iltatilaisuuteen morsian oli vaihtanut perinteisen valkoisen mekon päälleen. Juhlaillallinen koostui seitsemästä ruokalajista ja perinteisestä hääkakusta. Paikalliset juovat paljon olutta, joten sitäkin oli tarjolla runsain mitoin. Kaikki olivat iloisella tuulella ja oikein ystävällisiä. Tavaralahjoja täällä ei hääparille perinteisesti anneta, vaan kaikki tuovat kuoressa rahalahjan.
Tästä matka jatkuu puolikuntoisena kohti Mui Nea, mutta pitää tämä Saigon tulla vielä sen jälkeen tsekkaamaan uudemman kerran. Jäi sen verran kaivelemaan hampaankoloon näkemättömät mestat.
]]>