Ihmemaa OZ

Vau! Olipas hieno kokemus! Paljon jäi vielä ensi visiitin varaan ja tänne pitääkin ehdottomasti tulla uudelleen ainakin käymään, jos ei pidemmäksikin aikaa. Kyllä sitä taas oppi paikallisten kanssa turistessa ja jotain hauskaakin aina välillä putkahti esille.

Australia on laaja 22 miljoonan asukkaan maa. Se sai itsehallinnon Englannilta vuonna 1901, mutta äitimantereen vaikutteet ovat vielä vahvat: esimerkiksi rahoissa on kuningatar Elisabethin kuva, kuningattaren syntymäpäivä on yleinen vapaapäivä,  murre on englannin aksenttiin päin, karkit ovat lollies eivätkä candies tai sweets, tutti on dummy eikä pacifier ja ketsuppi on tomato sauce. Ihmettelin myös, kun puheessa tuli välillä sana ”pome” esille. Pitihän sitä sitten alkuihmettelyn jälkeen kysyä, että mitä tuolla tarkoitetaan. Kävi ilmi, että Englannista Australiaan muuttaneita henkilöitä kutsutaan tuolla nimellä (tulee sanasta Prisoner of Mother England), koska alunperin Englanti piti Australiaa vankilasaarenaan ja toi tänne pahimmat rikolliset eristykseen muusta maailmasta. Tuolla sanalla ei kuitenkaan enää ole negatiivistä vaikutusta, kuten sillä alussa oli. Nyt nimittely otetaan ihan huumorilla vastaan. Queenslandin alueella asuvia ihmisiä taas kutsutaan ”banana bendereiksi” ja Länsi-Australian asukkaita ”sandgropereiksi”.

Australialla on kuusi osavaltiota, joilla on hallinnollisia oikeuksia. Paikalliset valittelivatkin, että on hirveän kallista ja turhauttavaa tämä heidän kolmiportainen hallintonsa. On paikallinen, osavaltiollinen ja valtiollinen hallinto, jotka sitten aina vähän väliä kiistelevät keskenään mikä kuuluu kenellekin ja mikä ei. Aboriginaaleja selvästi syrjitään ja suurin osa heistä onkin työttömänä (60%), alkoholisoitunut ja elää yhteiskunnan varoilla.

Erilaisia hämähäkkejäkin täällä kuulemman on yli 1500 lajia, joista näimme itsekin useita. Yhh. Australiassa on myös maailman myrkyllisimmät käärmeet ja lapsille opetetaankin pienestä pitäen mitä pitää varoa ja tehdä, jos joku myrkyllinen öttiäinen puraisee. Täältä löytyy myös 150 miljoonaa lammasta.

Ja vuodenajathan ovat tosiaan ihan päin pyllyvä. Vähän piti ihmetellä, kun porukka sanoi pitävänsä aina kuuden viikon joululoman ja kouluistakin oppilaat saavat jopa kahdeksankin viikon lomia talven aikaan. Kunnes tietty myöhemmin välähti, että silloinhan on täällä kesä ja se periaatteessa onkin kesäloma. Daa! Taloja koristellaan täällä jouluna Hollywoodin tapaan erilaisin välkkyvin ja vilkkuvin pukein ja poroin ja kyllä jokainen tuntui tietävän, että pukki tulee Suomesta 😉 Hyvähyvä.

Lapsukaiset saavat ajokortin 17 vuoden iässä ja aluksi heillä on vuoden L-lappu takapuskurissa. Täällä on tiukat käytänteet autoilussa ja jos esimerkiksi jäät rikkeestä kiinni saat sekä sakot että menetät pisteitä, jotka sinulle on annettu ajokortin saadessasi. Jos menetät pisteesi, lähtee kortti hyllylle joksikin aikaa.

Asuintalot on usein rakennettu pylväiden varaan. 60-luvulla tulleet maahanmuuttajat kuulemma luulivat, että talot rakennetaan korkealle, jotta terassilta voidaan mäiskiä krokotiileja airolla, mutta tosiasiassa reikä toimii kesällä talon viilentäjänä ja talvella lämmittäjänä. Asuntolainoissa täällä on huimat korot, jopa 10 %, joka on kuulemma ihan normaali korkoprosentti.

Täällä, kuten Uudessa-Seelannissakin, ajat ilmoitetaan usein väärin päin. Joiduin pitkään miettimään, kun uima-altaalla luki ettei sitä saa käyttää 6am-10pm välisenä aikana. Samoin päivämäärät ovat usein väärinpäin. Mieti siinä sitten kahdesti, että mitähän tuolla tarkoitetaan.

Yksi hauska väärinkäsitys sattui, kun kiertelimme marketteja ja katselimme vaatteita. Miespuolinen serkkuni sanoi ”Eija, you should buy thongs”, josta minä sitten vaan ajattelin, että mitäs se nyt tommosia ehdottelee. Seuraavana päivänä olimme lähdössä rannalle ja serkun vaimo muistutti ”Eija, remember to bring your thongs”. Ja sitten oli jo pakko kysyä, että onko täällä stringit joku juttu, vai mistä tässä on kyse. Kävikin ilmi, että täällä thongs tarkoittaa flip flop -sandaaleja eikä suinkaan alushousuja. Eipä tarvinnut enää ihmetellä tuotakaan, aina oppii uutta 😀 ”No worries mate” ja ”Cheers” ovat yleisiä lausahduksia. Ja kuulemma mateksi voi kutsua sekä nais- että miespuoleista henkilöä.