Temppeleita ja apinoita

Edellisen päivän kauppakierros meni oikein hyvin: saimme hommattua puhelinliittymän ja uuden matkalaukun alennuksesta. Täälläkin on joulu käsillä, vaikka hindut eivät yleisesti joulua vietäkään. Kaupat ovat täynnä joulukrääsää ja joululaulut raikaavat. Kauppakeskusten ovella oli vartijat, jotka kävivät metallinpaljastimella kassit läpi, ennen kun päästivät keskukseen sisään. Ostoskeskuksissa ei onneksi tarvi tinkiä, on se vaan niin rasittavaa hommaa.

Kuski osoittautui niin mukavaksi veikoksi, että sovimme hänen kanssaan uudesta retkestä. Tänään lähdimmekin heti aamusta kiertelemään saarta. Ajelimme ensin hopeatehtaalle, jossa meille näytettiin miten täällä valmistetaan hopeakoruja käsityönä. Ihastuin balilaisiin korvakoruihin ja Jammeri osti ne minulle joululahjaksi. Sieltä jatkoimme matkaa taulu”tehtaalle”, jossa oli upeita maalauksia. Kyllä on käden taito balilaisilla hallussa. Seuraava kohde oli Pura Taman Ayn -temppeli.

Temppeleihin tulee pukea päälle hame, sarong, ja kangasvyö, jotka saa lainaan temppelin ulkopuolelta. Sitten oli vuorossa Tampaksiringin temppeli, josta jatkoimme matkaa Mt. Batur -tulivuorelle. Heti, kun tulivuorella astui ulos autosta oli kasa myyjiä kauppaamassa krääsäänsä. Vaikka kuinka yritti sanoa, ettei kiinnosta, niin he törkeästi ottivat kädestä kiinni ja tunkivat tavaraa käsiin. Sitten alkoivat väittämään, että sinä ostit jo tämän. Huoh. Verenpaine nousi, mutta onneksi maisemat olivat sen arvoiset.

Pikalounasbuffetin jälkeen ajelimme katselemaan riisipeltoja Ubundiin ja sen jälkeen pyhälle temppelille monkey forestiin. Vähän jännitti mennä apinoiden sekaan käppäilemaan, mutta oikein lupsakoita ne loppujen lopulta olivat. Yksi välikohtaus nähtiin, kun apina varasti nuorelta tytöltä sandaalin jalasta ja vei sen korkealle puuhun. Eipä sitä sieltä enää pois saanut, vaan sinne jäi.

Kävimme myös maistelemassa paikallisia kahveja. Saimme eteemme kymmenen pientä kuppia erimakuisia paikallisia kahveja ja olivahan ne hyviä! Joukossa oli hunaja-, vanilja-, inkivääri-, chilikahvia ja muita mitä en edes muista. Pääsimme myös kokeilemaan Kopi Luwak -kahvia, joka on tehty sivettikissan syömistä ja ulostamista kahvipavuista. Kokemus oli…mielenkiintoinen. Kahvi oli samalla sekä pehmeää että kitkerää ja vähän jauhomaista. Ei kuitenkaan niin hyvää, että siitä viitsisi maksaa maltaita.

Aurinko laski jo taivaanrannan taa, kun palasimme villalle. Sovimme uuden retken lauantaille ja sunnuntaille. Huominen meneekin altaalla töiden parissa 🙂

Skootteriviidakko

Aamulla tuli herättyä jo kahdeksan aikaan. Eipäs siinä, kun pinkona sängystä ylös ja verhot auki! Arska kurkisteli taivahalla ja auringonsäteet osuivat altaaseen oikein houkuttelevasti. Uikkarit päälle ja aamun tehouinti käyntiin. Siinä jonkin aikaa polskittiin, henkilökuntaa näkyi pyörivät ympärillä semmoiset seitsemän kappaletta ja vähän tuli fiilis, että huhhuhh missähän sitä oikeen ollaan.

Nälkä alkoi kurnia mahassa, joten piti heittää vaatteet niskaan ja lähteä villan portista ulos katselemaan mitä sen ulkopuolella on. Ja voi jösses! Ihan vieressä on vilkas kapea tie, jossa autot ja miljuunat skootterit puikkelehtivat vieretysten toisiaan väistellen. Kadun varrella oli putiikkeja, hylättyjä taloja ja lehmiä. Ei puhettakaan, että olisi päässyt tien yli, joten jatkoimme matkaa samalla puolen tietä etiäppäin ja toivoimme jonkin ruokamestan tulevan vastaan. Onneksi kohta tuli vastaan Cafe Moka, jossa näytti olevan länsimaalaisia turisteja. Sinne siis! Munakas, leipä, tuore mehu, hedelmäkulho ja kahvi tulivat maksamaan 4 euroa. Ei paha ja oli vielä hyvääkin. Piti kuitenkin pitää mielessä bali-belly mistä meitä varoiteltiin, ettei mitään kypsentämötöntä tai paikallisessa hanavedessä uitettua saanut syödä. Kahvilan vieressä oli kauppa, joten kävimme siellä vielä täyttämässä vesivarastot ja palasimme villalle ottamaan enemmän selvää Balista ja sen tavoista.

Balilla on neljä miljoonaa asukasta, mikä on paljon sen kokoon nähden. Asukkaista on hinduja yli 90% ja sen huomasi kadullakin kulkiessa pienten temppeleiden ja niille laitettujen uhrilahjojen kautta. Saarella näyttäisi olevan paljon tutustumisen arvoisia paikkoja, joten joku päivä pitää ottaa kuski alle ja lähteä saarta kiertelemään. Täällä on tapana palkata oma kuski/opas, joka kierrättää juuri niitä paikkoja, kun haluaa nähdä. Kahdeksan tunnin retki maksaa bensoineen kaikkineen 49 euroa, joten ihan on kohtuullinen hinta. Ja kaikesta voi aina sopia. Pyysimmekin villan henkilökuntaa suosittelemaan meille kuskia ja sovimme treffit seuraavaksi päiväksi ihan vain kierrättämään meitä läheisissä kaupoissa. Ja eikun taas uimaan!

Tervetuloa Balille!

Paljon meitä peloteltiin Indonesian korruptoituneista poliiseista, huumeiden laittamisesta matkalaukkuihin ja erilaisista taudeista, mutta päätimme silti ottaa riskin ja matkata Balille. Sen verran kuitenkin varauduimme, että ostimme matkalaukkuihin lukot, ettei niihin pääse kukaan laittamaan mitään ylimääräistä. Lento oli suora lento Sydneystä ja sen olisi pitänyt kestää kuutisen tuntia, mutta kone oli myöhässä reilu pari tuntia. Eipä tuo kuitenkaan haitannut, koska koneessa pystyi katselemaan elokuvia ja tv-sarjoja oman mielensä mukaan.

Lentokentälle laskeuduttua meidän piti ostaa Visa on arrival -viisumit, jotka maksoivat 25 USD per lärvi. Siitä sitten tullin kautta matkalaukkuja hakemaan. Matkalaukkuhihnojen vieressä hyöri paikallisia ukkeleita, joilla luki ”custom” rintapielessä. Heti, kun otimme laukkumme hihnalta tällainen mies tuli ja otti laukun itselleen ja lähti vetämään sitä uloskäyntiä kohti hokien ”please, please, follow”. Nooh, me ajateltiin, että tämä on ihan normaali käytäntö ja tyypit vaan ovat avuliaita tai jotain, mutta auta armias, kun ovelle päästiin, niin näillä oli kummallakin kädet ojossa ”money, money”. Ja eihän meillä ollut pientä rahaa ollenkaan. Joten nämä onnekkaat ”tullimiehet” saivat tipeikseen 50 000 rupiaa kumpainenkin, eli nelisen euroa. Kyllä tyyppien silmät levähtivät ammolleen ja suupielet nousivat korviin, kun lävästiin setelit heille kouriin. Ja näin turisteja taas vedätettiin..

Olimme varanneet Villan Airbnb-sivustolta ja he järjestivät meille myös kuljetuksen majapaikkaan. Astuessamme ulos kentältä pieni tumma mies istui maassa pidellen kylttiä ”EijaP”. Siitä sitten hypättiin autoon ja ajeltiin yön pimeydessä villalle. Kiva yllätys oli vastassa! Huoneisto on todellakin uusi ja hieno. Meillä on kaksi makuuhuonetta, mitä emme edes tienneet, pihalla on uima-allas ja ulkona vartija. Not bad! Lisäksi talossa on useita työntekijöitä, jotka ovat aina valmiita auttamaan: käymään kaupassa ja tekemään ruokaa, siivoamaan ja auttamaan muutenkin. Saimme majoituksen puoleen hintaan, koska osa villasta ei ole vielä valmis. Villassa on yhteensä 4 asuntoa, joista kaksi vasta käytössä. Eipä siinä muuta kun suihkun kautta pehkuihin ja odottelemaan miltä paikat näyttävät päivänvalossa!

Wagga Wagga – home to be?

Takana seitsemän tunnin yöinen valveilla vietetty bussimatka, mutta eipähän tarvinnut maksaa majoituksesta. Oli oikeastaan ihan hauska seurata ihmisten öistä käyttäytymistä ja uniääniä. Jotkut kuorsasivat suureen ääneen, yksi mies puhui unissaan ja joku kulki edes takaisin bussin käytävällä. Eräs mies oli selkeästi tympiintynyt vierustoveriinsa, sillä huusi kovaan ääneen aksentilla puhuen: ”You are not in your right place. You are dirty and you smell bad. Go away!”. Tästä aiheutui se, että mies meni lattialle nukkumaan blokaten vessan oven ja porukka kävi vähä väliä sanomassa kuskille, etteivät pääse vessaan. Kuski sitten kilttinä miehenä pysäytteli bussia tien varteen ja kävi potkimassa miestä hereille.

Nyt ollaan Sydneyn lentokentällä ja odotellaan 9 tunnin päästä lähtevää lentoa Balille. Taustalla soi joululaulu ”I’ll be home for christmas” ja meinaa tulla tippa linssiin. Eipä tullakaan jouluksi kotiin. Takana on nyt tarkalleen viisi kuukautta reissun päällä ja seuraavat viisi on vielä edessä. Yritän ajatella tilannetta, mitkä olisi fiilikset, jos olisimme nyt palaamassa Suomeen. Täytyy kyllä sanoa, että vaikka kuinka perhettä ja kavereita ikävöikin, niin en ole vielä valmis palaamaan. Ja saas nähdä mitä käy tämän reissun jälkeen, kasvaako nälkä vain syödessä? Vielä on iso pala maailmaa näkemättä, voiko sitä vain jättää näkemättä?

Mutta, Wagga Wagga – the place of many crows: ihana pikkuruinen 60 000 asukkaan kaupunki, jossa olemme viettäneet viimeiset kahdeksan päivää sukulaisten nurkissa majaillen. On kyllä ollut oikein sukulaisreissu tämä viisi viikkoinen mitä olemme täällä viettäneet ja hyvä niin! Uusia ystävyyksiä on solmittu ja vanhoja elvytetty henkiin. Kovasti kaikki toivovat, että tiemme päätyisi tänne. Ovat valmiita auttamaan työn ja viisumien kanssa ja eipä tuota tiedäkään mihin sitä tässä vielä päätyy. Nyt on silmät kyllä tällä pariskunnalla niin ammollaan ja otetaan vastaan kaikki vaihtoehdot, mitä vastaan vain kävelee. Välillä on fiilis, että tietenkin tänne voisi jäädä ja välillä koti-ikävän iskiessä sitä ajattelee, että ei pysty näin kaukana rakkaista olemaan.

Olemme kierrelleet Waggan katuja ja asuntoesittelyitä ja yrittäneet hahmottaa itsemme johonkin asumaan. Täällä on nyt kevät ja lämmintä on ollut semmoiset kivat 25-30 astetta. Kesällä kuulemma asteet kohoavat 40 tienoille ja talvella taas voi vastaavasti painua nollaankin. Talot ovat oikein kivoja ja Suomen hintatasoon nähden aika edullisiakin. Pohjapiirrustukset niissä on paljon mieluisemmat kuin suomalaisissa omakotitaloissa: esimerkiksi päämakuuhuoneessa on aina oma wc suihkuineen ja poreammeineen. Yleensä taloissa on myös oma kotiteatterihuone ja uima-allas. Asuntolainojen korkotaso täällä on vain huima, 10 %!!! Ei pysty tuommoista korkoa pieni suomalainen tajuamaan. Huhhuh.

Waggassa on parin kadun varrella oleva keskus, josta löytyy kaikki tarpeellinen. Kaupunki on sopivan suuri etteivät kaikki tunne kaikkia, mutta ei kuitenkaan liian suuri, että ihmiset muuttuisivat kasvottomiksi. Oli hauska nähdä katujen varrella olevia joulutunnelmaan viritettyjä taloja, kun ulkona on lämmintä 30 astetta. Ei sovi yhtälöön ei sitten mitenkään 😀 Meillä oli myös kunnia viettää aikaa ihanan staffi-neidin kanssa, joka nosti meikäläisen koirakuumetta taas asteella. Kyllä sitä sitten, kun maltetaan asettua, niin pitää koirakin hommata! Sanoi tuo ukko siihen mitä tahansa 😉

Mutta, tässä sitä tosiaan venaillaan Balille lähtöä vielä 8.5 tuntia. Sääennusteen mukaan siellä on odotettavissa ukkosta seuraavat kaksi viikkoa 😀 hehee. Jos näin, niin taitaa tulla työpainotteinen kuukausi, jos netti siis toimii 😀 We’ll see!